Kolme kaivosmiestä jumissa romahtaneessa kaivoksessa – viranomaiset käynnistäneet maanalaisen pelastusoperaation Chilessä

Chilessä viranomaiset ovat käynnistäneet pelastusoperaation auttaakseen turvaan kolme maan alle jäänyttä kaivosmiestä, kertovat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AP.

Boliviasta kotoisin olevat miehet jäivät kaivoksen vangeiksi, kun Chilen pohjoisosassa sijaitseva Tocopillassa San Josén kaivos sortui myöhään torstai-iltana. Miehet ovat noin 70 metrin syvyydessä ja viranomaiset ovat vahvistaneet heidän olevan elossa.

Pelastajat saivat kaivosmiehiin yhteyden laatikkoja paukuttamalla. Jumissa ovat 62-vuotias Leonardo Condori, 45-vuotias Salomón Veingaza ja hänen 19-vuotias poikansa Lenin Veingaza.

Kaivoksia valvovan viranomaisen mukaan kaivos tarkastettiin kesäkuun alussa, eikä suuria turvallisuuspuutteita havaittu.

Chilen tunnetuin kaivosonnettomuus tapahtui vuonna 2010 Copiapóssa, kun 33 kaivosmiestä jäi kaivokseen 69 päiväksi, ennen kuin heidät saatiin pelastettua maan pinnalle. Pelastusoperaatio keräsi runsaasti huomiota mediassa ympäri maailmaa. 

Lue myös:

    Uusimmat