Epätoivoinen pelastusyritys jatkuu Espanjassa: 2-vuotias Julen-poika ollut syvän porakaivon pohjalla jo viikon
Espanjassa jatketaan edelleen pelastusoperaatiota jo viikon kaivossa olleen pikkupojan pelastamiseksi. Pelastustyötä on hidastanut hankala maasto.
Kaksivuotias Julen Roselló katosi, kun hän oli perheensä kanssa piknikillä viime sunnuntaina Totalanin alueella Malagan lähellä. Pojan serkku kertoi vanhemmille nähneensä Julenin pudonneen maassa olevaan kaivoon.
Pojasta ei ole sen jälkeen saatu elonmerkkejä. Todisteena pojan putoamisesta kaivoon on hänen hiuksistaan saatu dna-näyte.
Kaivo on 100 metriä syvä ja halkaisijaltaan noin 25-senttinen.
Pelastajat aloittivat eilen iltapäivällä porata kahta tunnelia, joiden kautta lapsen olinpaikkaan toivottiin päästävän.
Toiveet pojan saamiseksi ylös ovat hiipumassa, mutta pelastushenkilöstö ei halua antaa periksi.
– Olemme erittäin motivoituneita löytämään pojan mahdollisimman pian. Emme välitä työtuntien määrästä tai unen puutteesta, pelastusoperaation johtaja Ángel Vidal totesi tänään brirttilehti The Guardianin haastattelussa.
Espanjalaismedian mukaan tämä on jo toinen pojan vanhempia kohdannut tragedia: vuonna 2017 heidän kolmivuotias poikansa kuoli yllättäen sairauskohtaukseen kävellessään uimarannalla.
Uusimmat
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
Lataa lisää