Kokemäen tasoristeyturma: Kaksi loukkaantunutta miestä kuollut

Kaksi aamuisessa tasoristeysturmassa loukkaantunutta miestä on kuollut, poliisi kertoo.

Satakunnassa Kokemäellä sattui aamulla limusiin ja matkustajajunan yhteentörmäys. Poliisin mukaan Porista Tampereelle matkalla olleen junan eteen oli vartioimattomassa tasoristeyksessä tullut henkilöauto. Veturinkuljettaja oli antanut varoitusmerkin ja aloittanut hätäjarrutuksen.

Jarrutuksesta huolimatta lähes täydessä vauhdissa ollut juna iskeytyi eteen tulleen henkilöauton vasempaan kylkeen. Auto raahautui iskun voimasta noin 600 metriä.

Henkilöautossa olleet paikkakuntalainen ja harjavaltalainen mies saivat surmansa. Junassa matkustajina olleet noin 20 henkilöä eivät loukkaantuneet.

Poliisi aloitti tapauksen teknisen ja taktisen tutkinnan välittömästi tiedon saatuaan. Tapahtumapaikalla suoritti tutkintaa myös onnettomuustutkintalautakunta.

Lue myös:

    Uusimmat