Nuorukaisen karmea virhe johti kuolemaan – auto raahautui junan edessä 130 metriä

Poliisi kertoi tänään lisätietoa Punkaharjulla eilen sattuneesta onnettomuudesta, jossa kuoli 18-vuotias henkilöauton kuljettaja. Kyydissä ollut 19-vuotias loukkaantui vakavasti ja vietiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi.

Turmassa hieman ennen iltakahdeksaan Parikkalasta Savonlinnaan kulkeva kiskobussi törmäsi Sahatien puomittomassa tasoristeyksessä henkilöauton vasempaan kylkeen noin 80 kilometrin tuntivauhtia. Auto raahautui junan keulan edessä 130 metriä ennen junan pysähtymistä. Auto oli yrittänyt jarruttaa.

Poliisin mukaan turma aiheutui ilmeisesti henkilöauton kuljettajan käyttämästä tilannenopeudesta ja hänen mahdollisesta arviointivirheestään. Tapahtumapaikalla tienpinta oli luminen ja hiekoittamaton. Risteyksessä on valo-opaste tielläliikkujille, mutta ei puomia.

Kiskobussissa oli 15 matkustajaa. Junan kuljettaja ja matkustajat eivät loukkaantuneet.

Kiskobussin matkustajat jatkoivat matkaansa turmapaikalta taksikyydeillä. VR perui lisäksi illalta kaksi kiskobussia Parikkalan ja Savonlinnan välillä ja järjesti asiakkaille taksikuljetukset. 

Poliisi ja liikennevahinkojen tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden tutkintaa.

Lue myös:

    Uusimmat