Koira kaivoi takapihalta esiin arkeologisen löydön. Omistaja luuli 13 000 vuotta vanhaa fossiilia ensin kiveksi.
Katso video: Tällä arkeologisella "aarteella" koira leikki kaksi päivää.
Kahdeksan kuukautta vanha koiranpentu teki arkeologisen löydön. Scout-niminen labradorinnoutaja kaivoi Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan kodin takapihalta villamammutin hampaan.
– Huomasin, että se kantoi jotakin ympäriinsä suussaan, koiran omistaja Kirk Lacewell kuvailee.
Ensin Lacewell luuli löytöä kovettuneeksi puunpalaksi tai kiveksi. Omistajan epäilykset kuitenkin heräsivät, kun Scout ei luopunut aarteestaan vielä seuraavanakaan päivänä. Hän päätti selvittää, mistä oli kyse.
– Pohdin, mikä siinä kivessä oli niin erityistä, Lacewell kertoo.
Fossiloitunut löytö 13 000 vuoden takaa
Lacewell pesi kiveksi luulemansa löydön. Pian hän havaitsi, että se näytti olevan osittain luuta, jolla oli kulunut pintakerros. Lacewell lähetti kappaleesta ottamansa kuvat paikallisen historiamuseon asiantuntijoiden arvioitavaksi.
– Kaikki heidän paleontologinsa ovat yhtä mieltä siitä, että se on osa villamammutin hampaasta, Lacewell toteaa.
