Kohun keskellä oleva Immonen lähtee ulkomaille "viettämään rauhassa aikaa"

Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) kertoo Facebook-sivuillaan lähtevänsä ulkomaille.

Perjantai-iltana julkaiseman tekstinsä takia kohun keskellä oleva kansanedustaja Olli Immonen kirjoittaa lähtevänsä pois maasta vaimonsa kanssa. 

– Päätimme tänään rakkaan vaimoni kanssa lähteä kohti eteläisen pallonpuoliskon lämpöä nauttimaan elämästä ja yhdessäolosta vielä kun eduskunnan istuntotaukoakin (joka on muuten nykyisellään mielestäni aivan liian pitkä) on noin kuukauden verran jäljellä, Immonen kirjoittaa viime yönä julkaistussa päivityksessä, Immonen kirjoittaa.

Immonen kirjoitti perjantaina julkaisemassa avoimessa päivityksessä unelmoivansa "vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka nujertaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus". Päivitystä on paheksuttu laajasti ja tänään Immosen julistuksen vastareaktiona järjestetään mielenosoitus monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta.

Immonen ei ota tuoreimmassa päivityksessään sanallakaan kantaa kohuun, jonka keskiössä hän on. Immonen kuitenkin antaa päivityksensä lopuksi muistutuksen.

– On mukavaa päästä rentoutumaan, nautiskelemaan elämästä ja ennen kaikkea viettämään rauhassa aikaa elämäni valon kanssa. Muistakaa ystäväni pitää huolta toisistanne ja rakastaa lähimmäisiänne.

Esimerkiksi Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on kohun keskellä nostanut esille sen, että Immosen vaimo on maahanmuuttajataustainen. 

Immonen ei ole vetänyt sanojaan takaisin tai pahoitellut perjantaista päivitystään. Lauantaina hän kirjoitti, ettei "peräänny tuumaakaan kansallismielisen Suomen puolustamisen linjaltani".


Lue myös:

    Uusimmat