Olli Immonen kohupäivityksestään: "Kyse oli hengennostatuksesta"
Immonen ei anna tuumaakaan periksi monikulttuurisuuskohussa.
Kansanedustaja Olli Immonen eroaa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kahdeksi kuukaudeksi. Näin Immonen sanoo antavansa hallitukselle ja eduskuntaryhmälle työrauhan, jota hänen Facebook-kirjoituksesta alkanut kohu häiritsee.
Eduskuntaryhmästä eroamisestaan huolimatta Olli Immonen puolustaa tiukasti monikulttuurisuutta arvostelevaa päivitystään, jonka hän julkaisi heinäkuun 25. päivä.
– Se oli tarkoitettu hengennostatukseksi ja tsempiksi ystävilleni Suomessa ja ulkomailla, sanoo Immonen.
Olli Immonen kuitenkin myöntää päivityksensä olleen poikkeuksellinen.
– Tämä kirjoitus ei ollut peruspoliitikon peruspuhetta. Se oli tarkoitettu hengennostatukseksi. Kaikenlaisen muun merkityksen etsiminen on ollut turhaa ja täysin väärin, sanoi Immonen tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin Helsingissä perussuomalaisten puoluetoimistolla.
Hän toisti useaan otteeseen, että hän vastustaa kaikkea väkivaltaa.
– Mediassa päivityksestä pyrittiin löytämään mielikuvituksellisia yhteyksiä poliittisiin ääriliikkeisiin, sanoi Immonen tiedotusvälineitä kohusta syyttäen.
Olli Immosen mielestä moni isänmaallisesti ajatteleva suomalainen kokee tulevansa syrjityksi mielipiteidensä vuoksi.
– Moni isänmaallisesti ajatteleva ei uskalla olla julkisesti ylpeä juuristaan, koska se tulkitaan äärioikeistolaisuudeksi, sanoo Immonen.
Facebook-päivityksestään nousseen kohun Olli Immonen myöntää vaikuttaneen hänen kirjoitteluunsa.
– Kirjoitan entistä vähätulkintaisemmin, ettei kukaan voi vääntää kirjoituksistani mitään. Eduskuntatyötä jatkan normaalisti valiokunnissa, päätti Immonen osaltaan perussuomalaisten tuumaustunnin puoluetoimistolla.
Paikalla on myös MTV Uutisten toimittaja Salla Vuorikoski, joka seuraa tiedotustilaisuuden tapahtumia Twitterissä.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää