Uber-kyytien määrä ylitti jo 5 miljardin rajan

Vuonna 2010 toimintansa aloittanut Uber-kyytipalvelu on ylittänyt nyt jo 5 miljardin kyydin rajapyykin. Uber kertoi 5 miljardin kyydin rajan ylittyneen reilu kuukausi sitten, 20. toukokuuta.

Kasvu on ollut hurjaa, sillä ensimmäisen miljardin kyydin saavuttamiseen meni loppuvuoteen 2015 asti. Toinen miljardi kertyi kasaan jo vain kuudessa kuukaudessa.

Uberin mukaan 20. toukokuuta kello 7.29.06 GMT-aikaa yhteensä 156 kyytiä eri puolilla maailmalla käynnistyivät yhtäaikaisesti ja veivät kokonaismäärän yli 5 miljardin. Kyydit tapahtuivat 24 eri maassa kuudella eri mantereella – muun muassa Jakartassa, Mumbaissa, Moskovassa ja Medellinissä. Kyytejä ajavista kuskeista yksi ja matkustavista asiakkaista kuusi olivat ensimmäisellä Uber-matkalla. Uber kertoo antavansa kaikille rajapyykissä mukana olleille 156 kuskille 500 dollarin bonuksen.

Uber on ollut alkuvuoden aikana tiiviisti otsikoissa lukuisten skandaalien takia. Näitä ovat muun muassa seksuaalisesta ahdistelusta kertoneita väitteitä seuranneet tutkinnat ja monet lähtöpassit sekä itseajavien robottiautojen projektin ajautuminen vastatuuleen, kun Googlen sisaryhtiö Waymo nosti Uberia vastaan oikeusjutun Uberin ostaman Otton perustajan Anthony Levandowskin väitetysti varastettua yli 14 000 asiakirjaa mukaansa entiseltä työpaikaltaan. Lopulta paine kasvoi liian suureksi ja myös Uberin toiminnassa alusta asti mukana ollut toimitusjohtaja Travis Kalanick myöntyi eroamaan.

Läpi historiansa Uberin toiminta on myös aiheuttanut paljon porua ympäri maailman, sillä monissa maissa Uberin kautta toimineilla kuskeilla ei ole ollut vaadittavia lupia ja he ovat toimineet näin lainvastaisesti. Näin myös Suomessa, jossa myös Uberin toimintaa parhaillaankin tutkitaan.

Silti pitkälti Uberin ansioksi tulee lukea liikkumisen ja taksipalvelujen mullistuminen asiakaslähtöisemmäksi ympäri maailman.

Lue myös:

    Uusimmat