Kiusatun pikkutytön tarina vetosi Signmarkiin

Mari Kujanpää on saanut 30 000 euron Finlandia Junior -palkinnon lastenromaanillaan Minä ja Muro. Valinnan kuudesta ehdokkaasta teki viittomakielinen rap-artisti Signmark alias Marko Vuoriheimo, joka kehui kaikkia kirjoja ainutlaatuisen upeiksi. Signmark painotti voittajaa valitessaan kirjasta saamaansa kokonaisvaltaista elämystä. Häneen vetosi Minä ja Muro -kirjan koskettava tarina 9-vuotiaasta Lauhasta, sillä Lauha voi toimia hyvänä roolimallina muillekin lapsille ja nuorille, Signmark uskoo.

- Kirja kuvaa paljon nykyhetken tilanteita ja korostaa koti-koulu -yhteistyötä sekä rakkauden antamista lapsille.

Moni lapsi kokee tänä päivänä paljon samaa mitä Lauha, sanoi Signmark palkintopuheessaan.

Lapset jätetään usein liian varhain yksin

Kirja kertoo yksinäisestä Lauha-tytöstä, jonka ainoa ystävä on Muro-nalle. Aikuiset puhuvat Lauhan ohi, vanhemmilla ei ole tytölle aikaa ja koulussa hänet jätetään yksin. Kouluun tulee kuitenkin työharjoittelijaksi yhdeksäsluokkalainen Heta, jolle Lauha oppii uskoutumaan. Varsinkin äidin välinpitämättömyys ja isän vihaisuus tuntuvat alkuun romaanissa ahdistavilta, mutta toisaalta kirjan kuluessa Lauha oppii, että ystävyys kantaa ja mielikuvitus antaa voimia ja rohkeutta. Myös Aino-Maija Metsolan lempeät kuvat pehmentävät kirjan sanomaa.

Kirjailija Mari Kujanpään mielestä Suomessa ihaillaan turhan paljon lasten varhaista itsenäistymistä.

- Monissa yhteyksissä sanotaan aina, että kaikki vanhemmat tekevät parhaansa, mutta ei se välttämättä ole niin ollenkaan. On myös tällasia hyvinkin välinpitämättömiä vanhempia, jotka liikaa luottavat siihen, että lapsi on itsenäinen ja selviytyy yksin kaikesta. He laittavat lapsille avaimet kaulaan liian aikaisin. Mutta lapset selviävät mielikuvituksen voimin, ja toivottavasti myös ystävyyden avulla. Tässä minun kirjassanikin alkaa pikkuhiljaa kehittyä niitä ystävyyssuhteita, Kujanpää kertoi kolme viikkoa sitten Finlandia Junior -ehdokaskirjojen julkistamistilaisuudessa.

Signmark oli itsekin koulukiusattu

- Lauha toimii hyvänä roolimallina muillekin lapsille ja nuorille, jotka kokevat vastaavanlaisia tilanteita. Toisaalta Lauhan avulla moni lapsi ja nuori voi huomata, että heillä on rakastava perhe, jota tulisi kunnioittaa, Signmark huomautti.

Signmarkin mukaan Lauhalta saa myös paljon hyviä vinkkejä esimerkiksi siitä, että harrastukset ovat yksi hyvä keino saada ystäviä.

- Minäkin sain ystäviä jääkiekkoharrastuksen kautta vaikka minuakin haukuttiin koulussa. Olen itse oppinut selviytymään näistä asioista seuraamalla vanhempia ystäviäni kuten Lauhakin teki. Heta on mainio esimerkki muillekin nuorille, että pienempien lasten puolia on aina pidettävä. Joskus jopa pelkästään kuuntelu riittää. Lauhan tarinaan voi moni lapsi samaistua, Signmark sanoi.

Signmark on itse pienen lapsen isänä huomannut, miten tärkeää on lukea yhdessä lapsen kanssa.

- Silloin voidaan keskustella, mitä mieltä asioista ollaan.Mitä itse tekisi tai miten tulisi toimia toisin? Tänä päivänä liian usein vanhemmat ovat kiireisiä, eivätkä ehdi pysähtyä ja kuunnella lastaan. Jokainen lapsi ja aikuinenkin tarvitsee rakkautta, läheisyyttä, vuorovaikutusta sekä ymmärrystä. Lapsi saa olla lapsi, ei hänen tarvitse kantaa koko maailmaa.

- Vaikka kuinka hyvän koulutustason hyvinvointivaltio Suomi onkin, niin silti on hyvä muistaa lasten ja nuorten hyvinvointi sekä kotona että koulussa ennen kuin nuori lähtee itsenäiseen elämään, muistutti Signmark lopuksi.

Katso Terhi Hyvärisen juttu

KIRJAILIJA PUHUU VAKUUTTAVASTI LASTEN PUOLESTA

Lue myös:

    Uusimmat