Mainos

Kittilän ongelmat saivat alkunsa hissihankinnoista – ministeriön selvitysryhmä tapaa kunnan johtoa

Valtiovarainministeriön asettama selvitysryhmä saapuu tänään Kittilään Lappiin kolmipäiväiselle vierailulle. Kittilää painavat useiden päättäjien rikossyytteet, minkä vuoksi ministeriö on halunnut aloittaa selvityksen kunnan hallinnon tilasta.

Selvitysryhmä keskustelee vierailulla kunnan edustajien kanssa. Tänään se tapaa ainakin Kittilän vs. kunnanjohtajan Sanna Ylinampan ja hallintojohtajan Esa Mäkisen. Määrä on tavata myös esimerkiksi kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat sekä toimialajohtajat.

Kittilän kunnallishallinnon kriisiä selvittävän ryhmän on määrä saada valmiiksi oikeudellinen arvionsa viimeistään helmikuun lopulla.

Kolmihenkisen selvitysryhmän puheenjohtajana toimii kaupunkineuvos, hallintotieteiden maisteri Antti Rantakokko.

Vyyhti sai alkunsa hiihtohissien hankinnoista

Kittilän pitkä ongelmavyyhti sai alkunsa vuonna 2013 Levin hiihtokeskuksen hissihankinnoista ja hiihtokeskusyhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren erottamisesta.

Tapahtumat johtivat muun muassa kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen. Korkein hallinto-oikeus kumosi Mäkelän irtisanomisen ja totesi, että se oli lainvastainen.

Matkan varrella kunnanvaltuusto on tehnyt useita päätöksiä, joiden säännönmukaisuus on kyseenalaistettu.

Tämän vuoden aluksi tuli ilmi, että Kittilän kunnanjohtajan viransijaisen valinnasta on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Sanna Ylinampan valinnasta vs. kunnanjohtajaksi valitti Harri Mattila, joka haki tehtävää ja hävisi kunnanvaltuuston äänestyksessä joulukuussa Ylinampalle.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.