Kisaajien kiusallisen hitaalla käyvät hoksottimet turhauttivat tv-visailun katsojia: "Onnenpyörän typerimmät kaksi minuuttia"

1:59
Tältä Wheel of Fortune -ohjelman kiusalliseksi venynyt kierros näytti.

Yhdysvalloissa äskettäin näytetty Onnenpyörä-jakso näytti, kuinka kilpailijat mokasivat kerta kerran perään yksinkertaisen sana-arvoituksen edessä.

Yhdysvalloissa näytettiin tiistaina Wheel of Fortune -nimisen tv-visailun jakso, jonka moni on sosiaalisessa mediassa kertonut olleen ohjelman kaikkien aikojen typerin hetki. Ohjelman tapahtumista kertoo monet uutismediat, kuten CNN ja New York Post.

Suomalaisille tuttuakin tutumpi Onnenpyörä perustuu pitkälti kyseiseen Yhdysvaltalaiseen Wheel of Fortune -formaattiin. Visailussa kilpailijat yrittävät arvata seinälle kirjain kerrallaan ilmestyvää lausetta ostamalla kirjaimia.

Tuskallisen monta minuuttia kestänyt kohtaus tapahtui, kun ohjelman kolme kisaajaa joutuivat kahdeksan kierroksen ja kymmenen arvauksen ajan miettimään, mikä lause kirjainpalikoiden taakse oikein sijoittui. Kierroksiin mahtui mukaan myös kaksi rosvosektoria.

Seinällä luki: “Another feather _n yo_r _a_”.

Oikea vastaus olisi ollut: “Another feather in your cap”, eli vapaasti suomennettuna: ”Toinen sulka lakkiisi."

Jakson katsojia turhautti kisaajien hitaalla käyvät hoksottimet. Kisaajat esimerkiksi koittivat onneaan arvaamalla olisiko seinän taakse kätketty lause ollut jokin seuraavista: “Another feather in your hat,” “Another feather in your lap” tai “Another feather in your map.”.

"Typerimmät kaksi minuuttia"

Arvuuttelua on sosiaalisessa mediassa kutsuttu ohjelman kivuliaimmiksi kahdeksi minuutiksi.  

– Jos haluat kirkua televisiollesi tuskissasi ja heittää jotakin ruutua vasten, niin voin suositella tämän illan Onnenpyörää. Se on täydellinen tarpeisiisi, pelivisailuihin erikoistunut BuzzerBlogs twiittasi.

Lasten suosikkielokuva Frozenin ääninäyttelijä Josh Gad otti myös osaa irvailuun.

– Luoja meitä kaikkia auttakoon, näyttelijä kirjoitti.

– Onnenpyörän typerimmät kaksi minuuttia, eräs katsoja summasi.

Paineet olivat suuret

Ohjelman pitkäaikainen juontaja Pat Sajak on muistuttanut kisaajien mollaajia omalla Twitter-tilillään siitä, että vaikka on täysin sallittua nauraa, kannattaisi muistaa, millaisen paineen alla suositun tv-ohjelman kisaajat ovat kuvaustilanteessa.

Sajak muistutti, että hän näki reaaliajassa kiusallisen pitkäksi venyneen kierroksen.

– Ensimmäinen arvaus oli: ”Toinen sulka hattuusi”, mikä on muuten se, kuinka suurin osa ihmisistä sanoo sanonnan. Kaikki kolme kisaajaa luuli sen olleen selkeä vastaus ja olivat yllättyneitä sen mennessä väärin, Sajak kertoo.

Sajak jatkaa muistuttaen, millaisen paineen alla on kokemattomana esiintyjänä hypätä kansallisen tv-kanavan suosituimpaan ohjelmaan valokeilaan. Kukaan ei halua moisessa tilanteessa näyttää tyhmältä. Sen sijaan, että kisaajat olisivat pohtineet hatulle synonyymejä, alkoivat he miettimään muita teknisesti sopivia sanoja sen tilalle.

Hänen mukaansa kierroksen jälkeen nolostuneet kisaajat olisivat halunneet piiloutua.

Voit katsoa yllä olevalta videolta, miten kyseinen kierros Onnenpyörää oikein meni.

Lähteet: CNN ja New York Post

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja