Kirsi Salo perustaa ekokylän Kolumbiaan: "Uskon, että tulen vanhenemaan siellä"

Kirsi Salo on toiminut hyvinvointivalmentajana useamman vuoden ajan. Hänen uusin projektinsa on ekokylän perustaminen Kolumbiaan. 

Heikoin lenkki -ohjelman tiukkana ja tuimana juontajana koko kansan tietoisuuteen singahtanut Kirsi Salo on vaihtanut elämänkatsomustaan radikaalisti.

Aiemmin muun muassa talousvalmentajana, juontajana ja uutistenlukijana toiminut Salo työskentelee nykyään hyvinvointivalmentajana. MTV tapasi naisen Granon hyvinvointitapahtumassa. 

– Minulle kuuluu todella hyvää. Sellaista sisäistä tropiikkia, Salo naurahtaa ja viittaa tammikuiseen reissuunsa. 

– Kävin vuoden vaihteessa Kolumbiassa. Se jäi jollain tapaa elämään sisälleni ja olen hirveän paljon henkisesti siellä. Olen itseasiassa menossa sinne takaisin huhti-toukokuun vaihteessa. 

Salolla on kaksi poikaa avioliitostaan muusikko Sammy Aaltosen kanssa. Pariskunta erosi vuonna 2011. 

– En voi kovin pitkäksi aikaa jättää poikiani. Tällä kertaa käymme ystävieni kanssa viemässä yhteistä projektiamme eteenpäin. Olemme perustamassa sinne ekokylää, joka pyrkii omavaraistalouteen, Salo kertoo. 

Hänen mukaansa myös matkalijoilla on tulevaisuudessa mahdollisuus tutustua ekokylän toimintaan ja yöpyä siellä.

– Kylään on muuttamassa myös eri sortin parantajia, mikä tarkoittaa sitä, että sinne muodostuu eräänlainen hyvinvointikeskus. Itsekin aion järjestää siellä jonkinnäköistä kurssitoimintaa tulevaisuudessa, Salo sanoo.

Vahvasti henkisyyteen uskova Salo suunnittelee muuttavansa Kolumbiaan jossain vaiheessa elämäänsä. 

– Uskon, että tulen vanhenemaan siellä. Pidin Suomessa viimeisen kurssin alkuviikosta. Kesällä vedän Suomessa muutaman hyvinvointikurssin festareilla, Salo sanoo. 

Näyttävä nainen täytti helmikuussa 50 vuotta. Hän ei ole potenut ikäkriisiä, mutta on pohtinut ikääntymistä. 

– Minulla ei ole ollut ikäkriisiä, mutta olen ajatellut paljon ikään liittyviä asioita ja havannoinnut omaa ikääntymistäni. 50 on omalla kohdallani sellainen rajapyykki, mikä on laittanut ajattelemaan, mitä ikääntyminen oikeastaan tarkoittaa. Tuntuu, että ikää tulee lisää, mutta ihan kaikilla tasoilla ei kuitenkaan tunne ikääntyvänsä, Salo sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat