Jos Helsingin Narinkkatorin hulinasta tai espoolaisen ostoskeskuksen jonoista tohtisi jotain päätellä, seurakuntavaaleissa on tulossa uusi ennätys.
Ennakkoäänestyksen avaus kokosi keskuksiin jonoja.
Mutta - totuus lienee karumpi. Kirkon tavoite on toki enemmän kuin viime vaaleissa 2010, jolloin äänestysprosentti oli vaatimaton 17,3. Jos nyt edes joka viides kirkon jäsenistä viitsisi äänestää.
Hidasta ja sekavaa
Espoonlahden seurakunta tempaisi paikallisella ostarilla - ja katso, väkeä olikin ruuhkaksi asti, kun äänestys alkoi. Mutta, ruuhkaa selitti myös äänestyksen kankeus.
- Kahdella lapulla äänestetään (ehdokas kirkkovaltuustoon sekä seurakuntaneuvostoon) ja kaavakkeita täytellään henkilötunnusta myöten. Pelkkä henkilökortin näyttäminen ei riittänyt. Liian hidasta ja kankeaa, nuoret ja kiireiset eivät tule äänestämään. Annoin palautetta, napautti ensi kertaa näissä vaaleissa äänestänyt Tiia Väyrynen.
Mutta hän jonotti kärsivällisesti, koska hän haluaa muuttaa kirkkoa.
- Toivon, että päättäjiksi pääsee sellaisiakin ehdokkaita, jotka ovat jollain tapaa erilaisia - joko etniseltä taustaltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan tai muuten.
Kirkon sanoma on ilmainen
Kari Roine on Espoonlahden seurakunnan pitkäaikainen vapaaehtoistyöntekijä, joka pyrkii uudelleen seurakuntansa päättäjäjäksi.
- Kärsivällisyys on riittänyt, koska toimin ihmisten puolesta - sellaisten ihmisten, jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Minun rohkeuteni riittää heidän asioidensa esille tuomiseen, hän arvioi tyynesti.
Roine myöntää, että Espoonlahden seurakunta ei ole köyhä ja vapaaehtoisväkeäkin riittää, mutta raha ei asiaa ratkaise.
- Evankeliumi on ilmainen, sen kuljettaminen vain maksaa. Seurakunta tulee eläväksi, kun evankeliumi on esillä ja ihmisiä kutsutaan. Mitä enemmän maallikkoja, sitä elävämpi seurakunta, uskoo Roine.
Älä valita, vaan välitä! - Kohti kansalaisten kirkkoa, jossa hyvin erilaiset ihmiset voivat kohdata toisensa ja löytää armollisen Jumalan. Jumalan kaunein sana on "tervetuloa" ja sitä toivottavasti nämä vaalit viestivät. |
Seurakuntavaalikoneeseen voi tutustua MTV Uutisten nettisivuilla.