Kirjoitus ei miellyttänyt – vanhoillislestadiolaiset aloittivat boikotin sanomalehteä vastaan

Oululainen sanomalehti Kaleva on menettänyt puolentoista viikon aikana 200 tilausta vanhoillislestadiolaisia suututtaneen kirjoituksen jälkeen, kertovat sanomalehti Kaleva sekä kirkollinen kotimaa24.fi-sivusto.

Kalevan tiistaisessa pääkirjoituksessa arvosteltiin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen tapaa käsitellä liikkeessä tapahtuneita hyväksikäyttötapauksia ja todettiin, että lestadiolaisliikkeen johto vähättelee lasten kokemia kärsimyksiä.

Kirjoituksen jälkeen noin 150 tilausta peruttiin yhdessä rytäkässä. Lehden toimitukseen tulleissa liikkeen jäsenten soitoissa on uhattu jopa tuhansien tilausten perumisella. Lisäksi Kalevan tilausten peruuttamiseksi on menossa kännykkä- ja nettikampanja.

Päätoimittaja: Painostus alkoi keväällä

Kalevan päätoimittaja Markku Mantila kertoo kotimaa24.fi:lle kokeneensa painostusta Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johdolta.

Mantilan mukaan lehti oli kokenut painostusta jo keväällä, kun se uutisoi muiden tiedotusvälineiden tapaan Espoon käräjäoikeuden lasten hyväksikäytöstä antamasta tuomiosta ja kertoi, että tuomion saanut henkilö oli vanhoillislestadiolainen.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen oli jo silloin uhannut lehteä boikotilla. Mantilan asemaa päätoimittajana on myös uhattu.

Voittonen ei koe millään tavoin painostaneensa Mantilaa.

Kalevan pääkirjoitus: SRK ampui rivit suoriksi

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat