Laulaja Kaija Koo paljastaa elämäkerrassaan kokeneensa suuren järkytyksen, kun hänelle tehty silmäleikkaus epäonnistui pahanpäiväisesti vuonna 2016.
Pitkän linjan artisti Kaija Koo kertoo toimittaja Jouni K. Kemppaisen kirjoittamassa elämäkertateoksessaan Taipumaton (WSOY) kokeneensa kauhunhetkiä vuonna 2016, kun hän joutui tahtomattaan silmäleikkaukseen.
Tähti kertoo kirjassa, että hänen oikean silmänsä luomi alkoi laskeutua huolestuttavasti. Silmää tutkittiin ja kävi ilmi, että jokin silmäluomea kannatteleva lihas oli osittain lamaantunut. Kaijan mukaan häntä patisteltiin hoitamaan silmä äkkiä kuvauskuntoon, sillä hänellä oli tiedossa promokuvaukset. Laulaja hakeutui kirurgin vastaanotolle, jota kaksi silmälääkäriä oli suositellut.
– Hänen ulosantinsa oli niin kankeaa ja epäselvää, että en ihan tarkkaan ymmärtänyt, mistä leikkauksessa on kyse, muistelee Kaija, joka kävi tapaamassa myös plastiikkakirurgia, joka ei kuitenkaan suostunut tekemään operaatiota.
Hän palasi kirurgin luo, joka taas ei ollut plastiikkakirurgi, ja luomet leikattiin. Lopputulos ei ollut toivotunlainen.
– Leikkauksen jälkeen katsoin peiliin ja huomasin, että tämä juttu ei nyt mennytkään kovin hyvin. Terveestä silmästä oli leikattu liikkuva luomi melkein kokonaan pois, ja luomen lihasta oli kiristetty liikaa. Lamaantuneen silmän operaatio ei sekään ollut onnistunut.
– Käsittämätöntä kyllä, silmäkirurgi oli tosiaan tehnyt samalla yläluomileikkauksen kertomatta siitä minulle.

