Kirja-arvio: Väestönsuojelu ja kylmä sota

Monille nykyihmisille väestönsuojelu on tullut tutuksi taloyhtiöiden kellareiden väestönsuojelutilojen sekä eri puolilla kaupunkeja sijaitsevien "pommisuojien" kautta. 

Aiemmin taloyhtiöiden ulkopuolella olevat suojat rakennettiin erillisiksi tiloiksi, mutta nykyisin suojilla on myös siviilikäyttöä. Esimerkiksi Helsingin Itäkeskuksen uimahalli on rakennettu väestönsuojaksi ja Hakaniemessä sijaitsevassa Merihaan väestösuojassa on urheilutiloja. Myös osa metroasemista on rakennettu niin, että ne voidaan muuttaa nopeasti suojiksi. 

Suojia lähes koko kansalle

Väestönsuojelu ja kylmä sota -kirjan mukaan vuoden 2020 alussa Suomessa oli yhteensä 54 000 suojatilaa ja niissä noin 4,5 miljoonaa suojapaikkaa. Suojat ovat edelleen hyvin varusteltuja ja vaatimukset täyttäviä. 

Historiantutkija Ville Jalovaran väesönsuojeluun keskittynyt kirja keskittyy pääasiassa jo 1920-luvulla perustetun Suomen Väestönsuojelujärjestön historiaan. Yhdistyksen nimenä oli aluksi kaasunpuolustusyhdistys. Taustalla oli ensimmäinen maailmansota, jossa kaasuaseet uhkasivat myös siviilejä. Talvisodassa ei kaasua käytetty ja tuolloin huomattiin, että siviilien suojelemiseen tarvitaan muutakin kuin kaasunaamareita. 

Sotien jälkeen hiljaiseloa

Sotien jälkeen Suomesta haluttiin lakkauttaa Neuvostoliiton vaatimuksesta kaikki niin sanotut fasistiset järjestöt, joiksi valvontakomissio laski muun muassa suojeluskunnat ja lottajärjestöt. Väestönsuojelujärjestö pelkäsi myös lakkautusta, jonka takia yhdistyksen varat siirrettiin tätä varten luotuun säätiöön turvaan ja toimintaa vähennettiin. 

Lakkautusta ei kuitenkaan tullut mutta sotien jälkeisen vuosikymmenen järjestö eli hiljaiseloa ja sen koulutustoiminta ajettiin käytännössä kokonaan alas. 

Kun väestönsuojelua alettiin 1950-luvulla uudelleen nostaa esille, etenkin äärivasemmistossa toimintaa pidettiin epäilyttävänä sodanlietsontana. Vasemmiston näkökulmasta parasta väestönsuojelua oli rauhantyö, jolloin erillisistä väestönsuojelua ei olisi tarvittu. 

Ydinkokeet herättivät väestönsuojelun uudelleen

Kylmän sodan aikana massiiviset ydinkokeet ja siten myös maailmanlaajuisen ydinsodan pelko nostivat siviilien väestönsuojelun jälleen esille. Suojelua voitaisiin tarvita vaikka varsinainen sota ei Suomea koskettaisikaan. 

Sittemmin muun muassa Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus herätti kiinnostusta väestönsuojelua kohtaan mutta huolestuneisuus meni nopeasti ohi. 

Nykyisin väestönsuojelutoiminta on yhdistetty osaksi palo- ja pelastustointa. 

Paljon nimiä ja yksityiskohtia

Kirjassa kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti väestönsuojeluun osallistuneiden henkilöiden toiminnasta, yhteyksistä ulkomaisiin vastaaviin järjestöihin ja ongelmista poliitikkojen ja ministeriöiden kanssa. Lukijaa, ainakin minua, olisi kiinnostanut myös käytönnön väestönsuojelutyö: mitä kursseilla varsinaisesti opetettiin ja kuinka väestönsuojien rakentaminen on vuosien saatossa muuttunut. 

Väestönsuojelun historia on ollut tiiviisti sidoksissa poliittisiin virtauksiin ja maailmanpolitiikkaan. Kirjassa taustoitetaan hyvin kulloisenkin aikakauden poliittista tai muuta yhteiskunnallista tilannetta. 

Visurin mukaan väestönsuojeluun kannattaa satsata

Kirjan epilogissa professori Pekka Visuri kirjoittaa eräänlaisen väestönsuojelun puolustuspuheen. Euroopassa vain Sveitsissä on yhtä merkittävä väestönsuojeohjelma kuin Suomessa, sillä monet muut maat halusivat kylmän sodan päätyttyä suunnata väestönsuojeluun korvamerkityt rahat muihin tarkoituksiin. 

Visuri on sitä mieltä, että väestönsuojelun perustyötä kannattaa Suomessa jatkaa ja kehittää, koska "Suomessa on pitkät perinteet" sekä "paljon rahaa ja työtä vaatineet hyvät rakenteelliset suojaamisvalmiudet".

Kysymys väestönsuojelusta on ainakin kaupunkiseuduilla myös kustannuskysymys. Helsingissä pohdittiin joitakin vuosia sitten saisiko väestönsuojelunormeja keventämällä asuntojen hintoja halvemmaksi. Tuolloin puhuttiin, että Helsingissä taloyhtiöiden väestönsuojavatimukset nostavat asuntojen neliöhintaa arviolta kolmella sadalla eurolla. Visuri sanoo tässä kirjassa, että kustannus asuntoneliötä kohden on vain noin 25 euroa. Kumpikohan arvio pitää paikkansa?