Petri Tamminen: Suomen historia (Otava 2017)
Tänä vuonna moni kirja keskittyy Suomen historiaan ja etenkin itsenäisyyden sataan vuoteen. Petri Tammisen lähestymistapa historiaan on kuitenkin muista poikkeava:
Hän on kiertänyt eri puolilla Suomea ja kirjannut muistiin niin sanottujen tavallisten ihmisten kertomuksia Suomen sadasta itsenäisyyden vuodesta.
Lyhyet jutut ovat hyvin eritasoisia, toiset hauskoja, toiset murheellisia. Yhtä kaikki, yhdessä ne muodostavat eräänlaisen fragmenttisen mikrohistorian.
"Se näin jälkeen päin tuntuu kaikkein köyhimmältä ja kummalliseltakin, että ei ollut erikseen sisäistä ja ulkoista todellisuutta. Maailma oli justiin se, mitä ikkunasta näkyy. Ei puhuttu läsnäolon voimasta tai henkisyyteen heräämisestä, ainakaan meidän kylällä. Herättiin navettaan ja mennä pöhkötettiin. Tavallaan sitä on ikäväkin. Nyt kun on kaikessa tasoja."
Kun kronologisesti edetään, käydään läpi sisällissota ja muutkin sodat, pulavuodet ja takapajuinen maalaismenneisyys. Pulavuosina tarkastajat kiersivät taloissa ja esimerkiksi jokaisesta kanasta meni luovutusvero. Kertomuksessa tarkastaja ei nähnyt kanalan mustaa kanaa: "Se pimeä kana oli äidille hyvin rakas. Äidin mielestä se oli se ainoa oikea kana, kun se muni meille."
Noottikriisi ja ylipäätään Venäjän uhka on monessa muistelussa hyvin konkreettisesti läsnä: "Kun tieto nootista tuli, lähdettiin heti (koulussa) katsomaan pommisuojaa."
Toisessa tarinassa kauppaoppilaitoksen opiskelija oli nootista tiedotettaessa valmistautumassa ruotsin kokeeseen: "Kaikki ymmärsivät, että ruotsin kokeella ei ollut mitään merkitystä. Millään mitä koulussa opiskeltiin ei olisi enää merkitystä. Kaikki oli turhaa. Istuttiin käytävillä ja odotettiin mitä tuleman pitää."