Pentti O Haikonen: Existence, Origin and Weird Technology. Exploring Humanity’s Ultimate Questions (World Scientific 2023)
Missä olemme, miten olemme tähän tulleet, ja kuinka tästä eteenpäin?
Mikä ja millainen oli maailmankaikkeuden alku, ja onko niitä ollutkaan? Teorioita on useita, mutta sattuneesta syystä yhtäkään ei voida täysin varmasti todentaa.
Oman näkemyksensä esittää Pentti O. Haikonen, joka toimii dosenttina (adjunct professor) Illinoisin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa Yhdysvalloissa.
Haikosen mukaan kaikki ei alkanut alkuräjähdyksestä, joka oli sähkömagneettinen impulssi. Sitä ennen oli näennäinen ei-mitään (nothingness), missä kuitenkin vallitsivat kaikkien taajuuksien sähkömagneettiset aallot, jotka yhdessä olivat nolla joka hetki ja kaikissa ajan hetkissä, lukuun ottamatta alkuhetkeä. Sitä ennen vallitsi äärimmäinen tasapaino, missä ei ollut voimien eroja, partikkeleita, ei suuntia eikä sijainteja.
Potentiaalinen energia kuitenkin oli sähkömagneettisissa aalloissa, ja tuona alkuhetkenä kaikki aallot yhtyivät muodostaen erittäin lyhyen, äärimmäisen intensiteetin impulssin. Alkuräjähdyksestä seurannut maailmankaikkeutemme on vain ei-minkään (nothingness) häiriintynyt olotila.
Toivottavasti tulkitsin edes karkeasti oikein, ja kaltaiselleni luonnontieteellisesti harjaantumattomalle yllä oleva kuulostaa loogiselta, mutta ymmärtäminen - sisäistämisestä puhumattakaan - ei ole ihan läpihuutojuttu. Yritän silti ”nähdä” yllä mainitun mielessäni.
Ennen yliopistouraansa Illinoisissa tekniikan tohtori Haikonen perehtyi kirjaimellisesti käsillämmekin olevaan teknologiaan työskennellessään Nokian tutkimuskeskuksen kognitiivisen teknologian päätutkijana. Hän on myös kehittänyt omaa neuroverkkoihin perustuvaa XCR-1-robottia, johon hän viittaa myös uudessa kirjassaan.
Tämä teos ei kuitenkaan keskity vain tekoälyyn, tietoisuuteen ja robotteihin.
Kuten teoksen otsikot kertovat, hän pyrkii avamaan ihmiskunnan suurimpia kysymyksiä olemassaolosta, elämän alkuperästä ja kummallisesta teknologiasta.
Maailmankaikkeuden alkuperästä hän etenee elämän ilmestymisestä maapallolle, kertoen elämän fyysisistä ja kemiallisista perusedellytyksistä, ja edeten solujen ja myöhemmin ihmisten aistimuksiin, muistiin, oppimiseen, ajatteluun, tunteisiin ja tietoisuuteen. Kirjansa loppupuolella hän käsittelee muun muassa tekoälyä ja koneen tietoisuutta, ja ihmiskunnan monenlaisia teknologisia mahdollisuuksia, uhkia, ja myös outoja teknologiaa kuten teleportaatiota.
Menetelmänä on esittää kysymyksiä, ja yrittää löytää niihin vastauksia. Haikonen kirjoittaa, että kysymmekö oikeita kysymyksiä, ja samalla sanoo vastaan niille, joiden mielestä kaikki kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Väärä kysymys kun voi johtaa suuriin käsityksellisiin virheisiin. Tämä taas liittyy ihmiseen selviytyjänä. ”Tietäminen on selviytymistä”.
Haikonen avaa ymmärrettävästi perusasioita soluista, dna-rakenteesta ja hermosoluista lähtien, graafisten esitysten tukemana, kuin perusoppikirjassa. Kirjan alatosikko ja kansi saattavat säikäyttää vaikeaselkoisuudesta, mutta toisin on.
Tässä muutama tämän arvion kirjoittajan ajatuksia kutkuttanutta näkökulmaa.
Tunteiden, älykkyyden ja tietoisuuden pohtiminen (ihmisen ja koneiden) on tätä nykyä arkipäivää jo käytettävissämme olevan teknologian takia. Haikonen ei kuitenkaan ole teknohypettäjä. Hän muun muassa totetaa, että puolen vuosisadan aikana neuroverkkojen tutkimus ei ole edistynyt lähimainkaan sitä, että ne muistuttaisivat ihmisaivojen toimintaa.
Algoritmit ovat annettuja ohjeita, jotka tuottavan vain sen tuloksen, joka halutaan saada. Näihin laskelmiin eivät mahdu merkitykset. Ohjelmointiin ja tietokoneiden voimakkaaseen laskemiskykyyn perustuva niin sanottu vahva tekoäly on hänen mielestään pelkkä haavekuva, sillä mikään ohjelmointiteknologia ei saa tietokonetta aidosti tuntemaan ja ymmärtämään.
Tekoäly algoritmeineen on kaikkialla. Ne kyttäävät ja tietävät meistä kaiken. Olemme niiden vankeja. Hän kuvailee digitaalista nykymaailmaa filosofi Jeremy Benthamin panoptikon-vankilaksi, missä algoritmit näkevät meidät koko ajan. Olemme rakentaneet kaiken itse.
Järkeilyn hän kuvaa loogiseksi sääntöperustaiseksi ajatteluksi. Se ja älykkyys eivät kuitenkaan ole yksi ja sama asia, päinvastoin. Älykkyys on luovaa, näkemyksellistä, toisiinsa näennäisesti liittymättömien asioiden käyttöä ja yhdistämistä. Tarvitsemme tähän myös merkitysten käyttöä, ja täysi ymmärtäminen vaatii aistittuja, muistettuja ja muita kytköksissä olevia merkityksiä. Kyse on merkitysten verkostosta. ”Älykkyyttä käytetään, kun säännöt eivät päde.” Oivallus ja oivaltavaa lukijalle.
Haikonen pohtii myös emootioita. Ne eivät aiheita reaktioita, ja niihin liittyy mentaalisten tuntemusten lisäksi fysiologisia oireita (symptom).
Emootioiden lähtökohta on muun muassa perusaistimuksissa ja muistissa. Perusaistimuksia ovat esimerkiksi mielihyvä, kipu, hyvä, sopivuus ja sen vastakohta, ja uutuus. Näistä hän tuo paljon esiin kipua ja mielihyvää, jotka eivät ole vain hetken aistimuksia. Ne auttavat hyvän ja pahan käsitteiden rakentumiseen, ja olennaisia tunteille.
Haikosen mukaan tulevaisuuden kannalta keskeistä on ymmärtää vallitsevan teknologian rajat, ja kohtaamme ns. disruptiivisia teknologioita, joita on vaikea ennustaa. Hyvän ennusteen pitää perustua tosiasioille, kaksi toisensa poissulkevaa asiaa eivät voi olla olemassa, ja jokin asia voi tapahtua tai toteutua vain, jos sen ennakkoehto tai -ehdot ovat olemassa.
Hän myös löytää ajatusten lukemiselle jo olemassa olevan ratkaisun, teknologisen välineen: kirjan. Kun lukee esimerkiksi Haikosen kirjaa, lukee hänen ajatuksiaan painettuna paperille.
Teemoja käsittelevien lukujen alussa on Haikosen pojan Pete Haikosen piirroksia. Ne ovat purevia, sarkastisiakin. Tekoälyä käsittelevään lukuun liittyy piirros, missä toimittaja kysyy professorilta, koska tekoäly ylittää ihmisen älykkyyden. Professorin vastaus: Riippuu siitä, kuinka nopeasti ihmisistä tulee tyhmempiä.