Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi (Otava 2018)
Vuoden 2016 Finlandia-voittaja, Akvarelleja Engelin kaupungista -kirjan kirjoittanut Jukka Viikilä on nyt keskittynyt suomalaiseen vuodenkiertoon.
Tyyli on hyvin samantapainen kuin Engel-kirjassa: Lyhyitä tarinoita hetkistä. Tosin kun Engel-kirjassa käytiin läpi koko Engelin Helsingissä viettämä elämä, tässä kirjassa tarinoita yhdistää vuodenkierto.
Kevät alkaa jäiden lähdöllä. Kokemus talven ja kevään rajasta on kuvattu jäihin putoamisena. Pian kirjassa ollaankin jo ensirakkaudessa, sillä ensirakastuminen tapahtuu luonnollisesti keväällä.
Koko kirjan tarinasto on hieman melakolista, jopa apeaa mutta samalla ironista. Ensirakkauden lumokin pilataan totuuksilla myöhemmästä elämästä. Vaikka ensirakkauden lumo vakuuttaa, että tällaista se on tästä eteenpäin, myöhemmin puolison hätäinen lähtöpusu tuntuu loukkaukselta ja mieli happanee.
Kevääseen tuntuu kuuluvan myös kuolema, sillä "suomalainen haluaa kuolla keväällä, aamupäivällä". Äitienpäivänä lapset puolestaan sotkevat keittiön, koska äidin on yhden päivän vuodesta määrä odotella sängyssä aamiaista. Myöhemmin keittiössä on tiskiä kuin sukujuhlien jäljiltä.
Monet fragmentit ovat oivaltavia, joskin samalla ne ovat hyvin arkipäiväisiä. Lenkillä juostaan kuolemaa karkuun mutta samalla lenkkeily hajottaa polvet. Mökille mennään, koska sinne on aina menty - sitä kutsutaan perinteeksi.
Entäpä mitä tarkoittaa sinkkuus. Sehän tarkoittaa siirtymistä olohuoneesta kuntosalille, kunnes pääsee tulevan puolison viereen. Mitä syvemmäksi kahden ihmisen rakkaus käy, sitä pehmeämmäksi sen osapuolet jälleen muuttuvat. Sitten lieneekin taas aika mennä sinkkuna kuntosalille.
Ja vielä on edessä kesä, syksy ja talvi.
Palataan vielä vuoden pimeimpään päivään. Sillä "kun valon määrä kasvaa, myös paha ja häpeällinen tulevat näkyviin".
Sanoisin, että masennuspillerit ja terapia voisivat auttaa. Mutta en sano. Tätä kirjaa kannattaa lukea kirkasvalolampun lähettyvillä.