Kirja-arvio: Maailman vaarallisimmasta asekauppiaasta luvattu miljoonapalkkio – hänet suurvallat haluaisivat pysäyttää

Työryhmä: Kiinalainen aave – maailman vaarallisimman asekauppiaan jäljillä (Atena 2024). Suom. Elina Lustig.

Maailman vaarallisimmaksi asekauppiaaksi sanottu kiinalainen Karl Lee toimii kauppiaana syrjäisessä kiinalaisessa provinssissa. Varsinaisesti hän ei myy aseita vaan esimerkiksi erilaisia mittalaitteita kuten gyroskooppeja tai vaikkapa lyijykynissä tarvittavaa grafiittia. Ei siis varsinaisesti mikään klassinen asekauppias. 

Vaaralliseksi asian tekee se, että Karl Lee myy näitä ja muita vastaavia tuotteita Iranille, joka puolestaan hyödyntää niitä ydinohjelmassaan ja ohjuksien tuotannossa. 

Saksalaisen Spiegel-viikkolehden Kiinan kirjeenvaihtaja Christoph Giesen, aseisiin erikoistunut toimittaja Philipp Grüll sekä Pulitzer-palkitut Panaman paperien julkaisijat Frederik Obermaier ja Bastian Obermayer ovat selvittäneet viitisen vuotta "kiinalaisen aaveen" tekemisiä. Tästä tutkivien toimittajien valtavasta etsintätyöstä on valmistunut varsin vauhdikas ja dekkarimainen kirja. Vuosi sitten saman tekijäkaartin pohjustama dokumenttielokuva näytettiin myös Suomen televisiossa. 

Viiden miljoonan dollarin palkkio

Kirjan keskiössä on siis vuonna 1972 syntynyt kiinalainen Karl Lee tai toiselta nimeltään Li Fangwei, josta Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on antanut etsintäkuulutuksen. FBI lupaa pidätykseen johtavista tiedoista viisi miljoonaa dollaria. 

Kirjoittajien mukaan näin suuri summa viittaa korkean tason kansainväliseen rikolliseen.

Toimittajat tapaavat Washingtonissa monen muun tietolähteen lisäksi Aaron Arnoldin, joka on erikoistunut jahtaamaan diktaattoreille ohjuksia ja taistelukärkiä toimittavia henkilöitä. Arnoldin mukaan Karl Lee on juuri tällainen henkilö ja siksi hän ei olekaan uhka ainoastaan Yhdysvalloille vaan koko maailmalle. 

Karl Leen lempinimi on "räätäli", koska hän löytää mittatilausratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Käytännössä tämä tarkoittaa kiellettyjen materiaalien salakuljetusta ohi tullien ja rajavartijoiden. 

Kiina ja Yhdysvallat kiistelevät

Vaikka kirjassa ei suoraan sanotakaan, syyttävä sormi osoittaa koko ajan kohti Kiinaa. Kiina on hyvissä väleissä Iranin kanssa ja sille erilaiset asemateriaalien välittäjät ovat toimiva ratkaisu kiertää sanktioita. Ja kuten kirjassa muistutetaan, ongelma on, että jos Karl Lee saadaan eliminoituja, uusia Karl Lee -tyyppisiä hahmoja ilmaantuu jälleen paikalle. 

Yhdysvallat haluaisi Karl Leen kiinniottoa, mutta jostain oudosta syystä yhdysvaltalaisviranomaiset eivät ole kovinkaan puheliaita, kun toimittajat haluavat kuulla yksityiskohtia Karl Lee -jahdista. 

Samanlaista hiljaisuutta toimittajat saavat osakkeen myös esimerkiksi Israelissa. Oletus on, että Israel haluaa pitää yllä hyviä suhteita Kiinaan, joten venettä ei kannata julkisesti keikuttaa yksittäistä asekauppiasta syyttelemällä. 

Se ei estä sitä, että Israel haluaa saada miehen toiminnan loppumaan kuten myös koko Iranin ydinohjelman. Israel onkin erittäin aktiivinen Iranissa, jossa se on tappanut lukuisia ydinohjelman asiantuntijoita. 

Kirjassa kerrotaan muun muassa huima tarina "kauko-ohjatusta kuolemasta" eli kuinka iranilainen apulaispuolustusministeri ja ydintutkija Mohsen Fakhrizadeh päättää päivänsä kauko-ohjattuun väijytykseen. Israelin tiedustelupalvelu Mossad oli asettanut miehen matkareitin varrelle Teheraniin kaksi autonraatoa, joissa oli sekä kamera että kivääri ja koko onnistunutta murhaoperaatioita operoitiin Tel Avivista käsin. 

Lee tehtailee koko ajan uusi yhtiöitä

Tutkivat toimittajat luottavat tietoja kerätessään etupäässä jalkatyöhön, lukuisiin haastatteluihin ja internetin mahdollisuuksiin. 

Kaksi kirjan toimittajaa on Panaman paperit -paljastusten takana ja noista papereista löytyy runsaasti tietoa Karl Leen yhtiötehtailusta. Uusia yhtiöitä tehtailemalla Lee on pystynyt hoitamaan hämärien liiketoimiensa maksuliikennettä, kun osa hänen vanhoista yhtiöistään on joutunut sanktiolistalle. 

Kirjoittajat käyvät myös Kiinassa Karl Leen kotikaupungissa ja löytävät jopa hänen tehtaansa pihalta valtavia grafiittikasoja. 

Vaikka Kiina on osin suljettu yhteiskunta, toimittajat saavat paljon yksityiskohtaista tietoa myös netistä löytyvistä kiinalaisista oikeuden pöytäkirjoista. Tietojen avulla toimittajat saavat haltuunsa jopa Leen lähipiirin puhelinnumeroita ja siten mielenkiintoisia haastatteluja. 

Karl Leen toiminta siis tunnetaan maailmalla varsin hyvin mutta itse mies tuntuu olevan kirjan nimen mukaisesti jonkinlainen aave. Myös Leen valtiolliset jäljittäjät ovat osin hämärän peitossa. Internetistä löytyy jopa sivusto nimeltä whoislifangwei.com, jonka tekijöitä ja sivuston todellista tarkoitusta toimittajat yrittivät selvittää tuloksetta. 

Lue myös:

    Uusimmat