Kim Jong-namin murhasta epäilty pohjoiskorealainen vapautetaan

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin velipuolen murhatutkinnan yhteydessä kiinni otettu pohjoiskorealainen mies vapautetaan. Malesian mukaan mies pääsee vapaaksi huomenna.

Viranomaiset sanovat, että mies karkotetaan maasta heti vapauttamisen jälkeen, koska hänellä ei ole tarvittavia matkustusasiakirjoja.

Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam surmattiin Kuala Lumpurin lentokentällä reilut kaksi viikkoa sitten ilmeisesti VX-hermokaasulla. Eilen Malesiassa luettiin murhasyytteet kahdelle naiselle, joista toinen on indonesialainen ja toinen vietnamilainen.

Naiset ovat aiemmin kiistäneet syyllisyytensä sanoen, että he luulivat osallistuvansa tv-pilaan. Jos naiset todetaan syyllisiksi murhaan, heitä uhkaa kuolemantuomio.

Kim Jong-nam murhattiin VX-hermokaasulla 1:54

Etelä-Korea on toistuvasti syyttänyt Pohjois-Koreaa Kim Jong-namin surmaamisesta. Etelä-Korean mukaan murha osoittaa, että Pohjois-Korealla on hallussaan kemiallisia aseita ja että maa on myös valmis käyttämään niitä.

Murhan jälkeen Malesia on viilentänyt välejään Pohjois-Koreaan. Maa muun muassa kutsui jo aiemmin suurlähettiläänsä takaisin kotiin ja sanoo peruuttavansa sopimuksen viisumivapaudesta. 

Lue myös:

    Uusimmat