Erityisesti Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja Keskuskauppakamarin ekonomistit ovat huolissaan siitä, mitä Valtionvarainministeriön taannoinne virkamiespuheenvuoro veronkorotusten mahdollisuudesta tarkoittaa.
VM:n virkamiehet toteavat, että taloutta tulisi sopeuttaa siten, että painopiste on leikkauksissa. Toisaalta VM toteaa myös, että veroja on mahdollista rajallisesti kiristää – mutta niitä ei ole mahdollista keventää.
Tämä on saanut Elinkeinoelämän keskusliiton ja Keskuskauppakamarin ekonomistit huolestumaan. Työmarkkinakeskusjärjestö SAK:n ekonomisti Ilkka Kaukoranta pitää VM:n virkamiesten muuttunutta linjausta merkittävänä. Hän huomauttaa SAK:n blogissa, että valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa linjattiin neljä vuotta sitten, että kokonaisverotusta ei voi kiristää.
”Eli siinä missä neljä vuotta sitten nykyinen verotaso oli maksimi, on nykytaso nyt muuttunut minimiksi. Toki tässä välissä on veroastekin alentunut, mutta silti kyseessä on merkittävä linjanmuutos”, Kaukoranta kirjoittaa.
”Mielestäni on poliittista realismia, että suurta halua menoleikkauksin ei ole. Jos otetaan lähtökohdaksi, että isoihin menoleikkauksiin ei ole halua ja kestävyysvaje halutaan poistaa, niin vääjäämätön johtopäätös on, että verotusta pitäisi pikemminkin kiristää”, Kaukoranta jatkaa päättelyään.
EK: "Tähän ei tietenkään ole varaa"
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen käyttääkin koko EK:n blogin tekstinsä veronkorotuksista varoittamiseen.
”Suomen verotus on jo nyt kireää, mutta valitettavasti välillä nähdään edelleen tilaa sille, että julkista taloutta tasapainotettaisiin merkittävillä veronkorotuksilla”, Pakarinen kirjoittaa viitaten SAK:n hiljattain julkaisemaan vero-ohjelmaan.