Ranskalais-tunisialainen elokuvantekijä Nadia El Fani haluaisi erottaa kirkon ja valtion toisistaan. Toiveen toteutumiseen on kuitenkin vielä pitkä matka. El Fanin elokuva Neither Allah Nor Master sai aikaan väkivaltaisen reaktion.
Helsinki African Film Festivalillakin esitetty dokumentti Neither Allah Nor Master (2011), vapaasti suomennettuna ei Allah eikä isäntä, käsittelee sekularismia ja uskonnon asemaa yhteiskunnassa ja politiikassa. Elokuvan ohjannut Nadia El Fani on saanut elokuvasta useita palkintoja – ja tappouhkauksia.
Mikä on uskonnon paikka Tunisiassa?
Neither Allah Nor Masteria kuvattiin jo ennen Tunisian vuodenvaihteen 2010–2011 vallankumousta.
– Halusin kysyä yhteiskunnaltamme, mikä on uskonnon paikka Tunisiassa. Päädyimme kuvaamaan Ramadanin aikana elokuussa 2010, El Fani kertoo
Ramadanin aikana muslimit syövät vain öisin, auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana. Päästäkseen kuvaamaan El Fani valehteli viranomaisille, että kyseessä on turistielokuva Ramadanin tunnelmasta.
– Halusin kuvata ihmisiä, jotka eivät osallistu Ramadaniin, mutta valehtelevat asiasta. Halusin näyttää manipulaation ja voiman, joka uskonnolla on ihmisiin. Ihmisiä kontrolloidaan uskonnon avulla. Uskonto on oopiumia kansalle, kuten Karl Marx sanoi., El Fani kuvaa.
Eräässä elokuvan kohtauksessa El Fani menee kuvaajansa kanssa salaiseen kahvilaan osoittaakseen, että ihmiset valehtelevat Ramadanin kunnioittamisesta.
– Ihmiset on piilotettu kahvilaan, ja kaikki tietävät, että se on täynnä. Tiedän, ettei moni kunnioita Ramadania, mutta he valehtelevat. Se on yhteiskuntamme tekopyhyyttä, eivätkä he tietenkään halua minun näyttävän sitä. He eivät halua minun näyttävän totuutta.
Dokumentti oli editointivaiheessa, kun Tunisian vallankumous alkoi. El Fani palasi ryhmänsä kanssa Tunisiaan taltioimaan tapahtumia.
Väkivaltainen reaktio
Vallankumouksessa Tunisian presidenttinä 23 vuotta toiminut Zine el-Abidine Ben Ali pakotettiin lähtemään maasta. Tunisian vallankumous aloitti protestien aallon, jonka seurauksena mielenilmaukset levisivät lähes kaikkialle arabimaailmaan.
Elokuvassa pohditaan paitsi vallankumousta, myös kirkon sijaa politiikassa. El Fani haluaisi, että kirkko ja politiikka erotetaan toisistaan.
– Arabimaailmassa se on enemmän kuin ongelma, se on yhteiskuntamme syöpä. He eivät tee eroa (uskonnon ja politiikan välille) ja voivat esimerkiksi hyväksyä siviililaeiksi lakeja, jotka tulevat uskonnosta. Minusta näin ei pitäisi olla. Meidän täytyy olla demokraattisia ja ottaa askel kirkon ja poliittisen voiman erottamiseksi, El Fani sanoo.
El Fani on ateisti, ja hänen vakaumuksensa tulee esille myös dokumentissa. Ohjaaja ei kuitenkaan kertonut ateismistaan vain provosoidakseen ihmisiä.
– Tiedän, että yhteiskunnassani on hyvin provosoivaa kertoa muille julkisesti, että on ateisti. Halusin myös näyttää, että meillä on ongelma vapautemme kanssa. Uskonnolliset ihmiset pyytävät muita kunnioittamaan vakaumustaan, mutteivät itse kunnioita eri tavalla ajattelevia ihmisiä, El Fani kuvaa.
– Kun kerroin olevani ateisti, osasin odottaa väkivaltaista reaktiota. En kuitenkaan koskaan uskonut, että vastaanotto olisi niin väkivaltainen, El Fani jatkaa.
Hän sai elokuvan vuoksi jopa tappouhkauksia.
– Luulen, että väkivaltainen reaktio johtui monesta asiasta: siitä, että olen nainen, siitä, että kerroin asioita, joita minulla ei uhkaajien silmissä ole oikeutta kertoa. Myös filmin nimi, Neither Allah Nor Master, koetaan loukkaavana.
Ranskassa elokuvan nimi vaihdettiin muotoon Laïcité inch´Allah. Kansainväliseen levitykseen nimeä ei kuitenkaan voinut El Fanin mukaan muuttaa, koska ranskan sanalle "laïcité" ei ole suoraa käännöstä.
– Myös uusi nimi on kuitenkin ironinen. Laïcité inch´Allah tarkoittaa "Sekularismia, jos Jumala niin haluaa".
Tällä hetkellä El Fani ei myöskään voi matkustaa Tunisiaan, koska useat oikeussyytteet odottavat häntä siellä.
Tunisiasta moderni yhteiskunta
El Fani on kuvannut muitakin elokuviaan Tunisiassa, joten hän ei kokenut itse kuvaamista vaikeaksi. Elokuvien tekemisessä on kuitenkin omat haasteensa
– Missä tahansa on vaikeaa saada ihmisiä puhumaan kameran edessä, mutta se on työtäni ja löydän aina keinon tehdä sitä, El Fani kuvaa.
– Sen jälkeen, kun elokuva esitettiin Tunisiassa, minun on kuitenkin ollut vaikeaa selittää, ettei tarkoitukseni ollut loukata uskonnollisia ihmisiä. Tarkoitukseni on tehdä maastani modernimpi ja nostaa keskustelunaiheet pöydälle. Jos haluamme mennä eteenpäin vallankumouksen jälkeen, uskonnon tarkoituksesta ja paikasta yhteiskunnassa täytyy keskustella.
El Fani toivoo Tunisiasta modernia yhteiskuntaa. Toiveen toteutumiseen kuluu luultavasti aikaa, mutta ohjaaja hyväksyy sen.
– Kamppailu on aina pitkä ja vaikea. Ei ole kyse siitä, että jotakin tapahtuisi viikossa. Vallankumouksesta on kulunut vasta vuosi ja muutamia kuukausia, ja uskon, että vielä kuluu kymmenen vuotta, jopa 20. En välitä. Eräs ranskalainen sanoi kerran, että ihminen, joka elää on ihminen, joka taistelee.
Lue myös:
Tunisialaiset haluavat presidentin eroavan heti
MTV3/Helmi
Teksti: Maria Aarnio
Kuvat: Zach Stovall