Kiista piereskelevästä yksisarvisesta ratkesi viimein – Elon Musk ja taiteilija paiskasivat kättä

Tältä Audin ensimmäinen sähköauto näyttää sisältä 1:21

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk ja coloradolaistaiteilija Tom Edwards ovat päässeet sopuun niin sanotussa yksisarviskiistassa.

Pääkuvan video

Tältä Audin ensimmäinen sähköauto näyttää sisältä

Tesla-pamppu Elon Musk fanittaa piereskeleviä yksisarvisia. Hän julkaisi viime vuoden helmikuussa Twitter-tilillään kuvan kahvimukistaan, jossa oli coloradolaisen taiteilija-savenvalajan Tom Edwardsin suunnittelema kuva ilmavaivoista kärsivästä taruolennosta. Musk kertoi mukin olevan yksi hänen suosikeistaan.

Kuukautta myöhemmin Musk twiittasi kuvan lähes identtisestä hahmosta, joka ei kuitenkaan ollut Edwardsin piirtämä tai hyväksymä, vaan Muskin oma tuotos. Tämä hahmo päätyi myös Teslan infotainment-järjestelmästä löytyvän piirustussovelluksen kuvakkeeksi ja jopa yhtiön viralliseen joulukorttiin.

Alla Edwardsin suunnittelemia kahvimukeja

Ja Tesloihin päätynyt piirustus.

Riita poikki

Aiemmin tänä vuonna Edwardsin tytär nosti asian esille Twitterissä ja pyysi Muskilta selitystä. Musk vastasi hieman tylysti, että taiteilija saa haastaa hänet oikeuteen ja vaatia korvauksia, vaikka "olisihan se vähän typerää". Musk myös vähätteli asiaa ja oli sitä mieltä, että Edwardsin tulisi olla kiitollinen tapauksen myötä saamastaan ilmaisesta näkyvyydestä.

Musk ja Edwards ovat mitä ilmeisimmin neuvotelleet asiasta kahden kesken, sillä taiteilijan viime perjantaina nettisivuillaan julkaisemassa tiedoksiannossa hän ilmoittaa kiistan olevan ohi ja kaikkien osapuolten olevan tyytyväisiä.

Yksityiskohtia tapauksen ratkeamisesta tai mahdollisista korvauksista ei ole kerrottu julkisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat