Kiireettömään hoitoon pääsy nopeutui perusterveydenhuollossa

Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsi lokakuussa selvästi aiempaa nopeammin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Avosairaanhoidon hoitoonpääsykäynneistä 82 prosenttia toteutui lokakuussa viikon kuluessa ja 89 prosenttia kahden viikon kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista.

Suurin osa käynneistä toteutui sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille.

– Hoitajille on päässyt jo aiemmin hyvin viikossa. Nyt myös lääkäriin pääsee yhä useammin viikossa, kertoo THL:n erikoissuunnittelija Tiina Marttila tiedotteessa.

Kiireettömän hoitoonpääsyn enimmäisaikoja koskeva lainsäädäntö tiukentui syyskuussa siten, että hoitoon tulee päästä 14 vuorokauden kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista.

Enimmäisaikojen ylityksiä oli THL:n mukaan kaikilla hyvinvointialueilla.

Myös hammaslääkärille pääsi lokakuussa hieman nopeammin kuin keväällä. Kiireettömistä hammaslääkärin käynneistä 84 prosenttia toteutui kolmen kuukauden sisällä ja 90 prosenttia neljän kuukauden sisällä hoidon tarpeen arvioinnista.

Yli kaksi kolmasosaa kertoo ongelmista päästä kiireettömään hoitoon – Niinistön vierailu USA:ssa jatkuu 1:23
Maaliskuussa yli kaksi kolmasosaa kertoo ongelmista päästä kiireettömään hoitoon.

Lue myös:

    Uusimmat