Kiinnostus luomutuotantoon lisääntynyt

Luomutuotanto kiinnostaa viljelijöitä siinä määrin, että luomuala voisi kaksinkertaistua nykyisestä. Elintarviketiedon kyselyn mukaan luomuala saattaisi nousta lähes 300 000 hehtaariin vuoteen 2007 mennessä. Tämä olisi 14 prosenttia kokonaispeltoalasta.

Luomuala nousisi kyselyn tietojen perusteella ripeämmin kuin maa- ja metsätalousministeriön virallisessa tavoitteessa. Maatalousstrategian mukaan luomualan osuus pyritään kasvattamaan 15 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Elintarviketieto selvitti luomutuottajien suunnitelmia vuoteen 2007 saakka sekä kaikkien tilojen kiinnostusta luomutuotantoon. Selvityksen mukaan noin joka kymmenes maatila on kiinnostunut luonnonmukaiseen tuotantoon siirtymisestä lähitulevaisuudessa. Luomusta ovat kiinnostuneet sekä pienet että suuret kotieläintilat. Sen sijaan luomukasvinviljelystä ovat kiinnostuneet pienet tilat suuria enemmän. Luomu kiinnostaa eniten Pohjamaalla sijaitsevia tiloja.

Kotieläintiloista etenkin naudanlihan tuotantoon erikoistuneet tilat ovat kiinnostuneimpia luomutuotannosta. Maitotiloista kahdeksan prosenttia on kiinnostunut lähitulevaisuudessa luomusta. Myös kananmunantuotannossa luomu houkuttelee suuria yksiköitä ja tuotannon laajentamista suunnittelevia.

Luomuviljelyssä oli viime vuonna noin 150 000 hehtaaria. Tässä ovat mukana myös siirtymävaiheessa olevat pellot.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat