Kiinan mukaan kauppasotaa ei tule, Trumpin vahvistusta odotetaan – Kiina lupaa lisätä tuontia Yhdysvalloista

Kiina on suostunut kasvattamaan tuontiaan Yhdysvalloista. Maat kertoivat asiasta yhteisessä tiedotteessa.

Yhdysvallat ja Kiina ovat suostuneet jatkamaan keskusteluja siitä, kuinka Kiina voisi lisätä tuontia Yhdysvalloista, ja täten pienentää Yhdysvaltojen 335 miljardin dollarin kaupan alijäämää Kiinaan. Maat kertoivat asiasta yhteisessä tiedotteessaan.

Kiinan talousasioista vastaava varapääministeri Liu He kertoi lauantaina, että molemmat osapuolet ovat luvanneet olla aloittamatta kauppasotaa. Uutistoimisto Xinhua kertoo, että maat ovat sopineet myös siitä, että ne lopettavat tullien asettamisen toisilleen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan maiden yhteisessä tiedotteessa ei mainita tuontitulleja. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ei ole vielä vahvistanut tietoa. 



Lue myös:

    Uusimmat