Kiinalaismies vaati Suomen valtiolta miljoonia – oikeus hylkäsi kanteen

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt China Centerin liikemiehen kanteen, jossa tämä vaati Suomen valtiolta yli neljän miljoonan euron korvauksia. Oikeuden mukaan liikemieheen kohdistuneet rikosepäilyt eivät aiheuttaneet hänelle vahinkoa, joka valtion olisi korvattava.

Miehen mukaan taannoinen esitutkinta pilasi hänen maineensa ja liiketoiminnan ostoskeskuksessa.

Rajavartiolaitos teki vuonna 2009 Kouvolassa mittavan ratsian China Centerin alueelle, ja kiinalaisia vangittiin epäiltyinä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Esitutkinnan perusteella tällaista rikosta ei kuitenkaan tapahtunut.

Ostoskeskuksen johtaja ja omistaja oli vuosina 2009-2010 vangittuna yhteensä vajaan kolme kuukautta. Häntä vastaan ei kuitenkaan nostettu syytteitä.

Rajavartiolaitos on katsonut, että esitutkintatoimet ja käytetyt pakkokeinot olivat rikosepäilyn selvittämisen kannalta tarpeellisia. Rajavartiolaitoksen mielestä sen oman henkilöstön toiminnalla ei ole ollut syy-yhteyttä liikemiehen väittämään vahinkoon.

Liikemies vaati korvauksia Rajavartiolaitoksen ohella Verohallinnolta, joka Rajavartiolaitoksen tavoin vaati kanteen hylkäämistä.  

Lue myös:

    Uusimmat