Itä-Suomen poliisi syrji naispoliisia perättömän rikosepäilyn takia – uhrille suuret korvaukset

Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden päätöksen liittyen syrjintäepäilyyn Itä-Suomen poliisissa. Käräjäoikeus oli todennut poliisilaitoksen syrjineen naispoliisia virkanimityksen yhteydessä.

Poliisilaitos oli nimennyt määräaikaisen rikoskomisarion tehtävään miespoliisin, jolla oli tehtävään myös hakenutta naispoliisia vähäisemmät ansiot. Ansiovertailua ei kuitenkaan oltu tehty, minkä perusteeksi kerrottiin naiseen kohdistunut virkarikosepäily.

Epäily liittyi Jari Aarniota koskevaan rikosepäilyyn ja sen tutkintaan, ja se todettiin myöhemmin naisen osalta perättömäksi. Oikeuden mukaan rikosepäily ei olisi pitänyt olla este nimittämiseen tehtävään, ja asian olisi voitu selvittää nimitysasian yhteydessä.

Lisäksi oikeuden mukaan aiemmin miesten kohdalla virkarikosepäilyllä ei ole ollut vaikutusta virkanimitysasioihin, joten naisen katsottiin joutuneen syrjinnän kohteeksi.

Naiselle määrättiin maksettavaksi 12 600 euroa ansionmenetyksenä ja 10 000 euroa erinäisinä lain mukaisina hyvityksinä, minkä lisäksi Suomen valtion tulee maksaa tämän oikeudenkäyntikulut.

Tapauksesta uutisoi ensin Savon Sanomat. 

Lue myös:

    Uusimmat