Kiina karkottaa kolme arvostetun talouslehden toimittajaa kriittisen koronaviruskirjoituksen vuoksi – kutsuivat maata "Aasian todelliseksi sairaaksi mieheksi"

Nämä tekijät altistavat koronavirukselle eniten – suurin tutkimus julki Kiinassa viruksen puhkeamisen jälkeen 5:35
Videolla kerrotaan, mitkä tekijät altistavat koronavirukselle.

Kiina päätti tänään karkottaa kolme Wall Street Journal -sanomalehden toimittajaa koronavirusta koskevan mielipidekirjoituksen vuoksi.

Kaksi toimittajista on Yhdysvaltain kansalaisia ja yksi Australian kansalainen. Heillä on viisi päivää aikaa poistua maasta. 

The Wall Street Journal eli WSJ uutisoi, että mielipidekirjoitus ei edes ollut kyseisten toimittajien kirjoittama, mutta heidän karkottamisensa oli lehden mukaan Kiinan kommunistisen puolueen pyrkimys hiljentää koronavirusepidemiaa koskevaa kriittistä uutisointia. 

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Geng Shuang kertoi toimittajille, että Kiinan ulkoministeriö "pidättää oikeuden ryhtyä lisätoimiin" Wall Street Journalia vastaan. Ilmoitus on selkeä signaali Kiinan hallituksen sensuurin tiukentamisesta, kirjoittaa WSJ.

Vallassa oleva Kiinan kommunistinen puolue on saanut laajaa kritiikkiä koronavirusepidemian hoidosta, tai pikemminkin sen hoitamatta jättämisestä.

Epidemia puhkesi Kiinan Wuhanin kaupungissa jo joulukuussa, mutta ei saanut hallitsevalta puolueelta virallista tunnustusta, eikä toimepiteisiin ryhdytty ennen tammikuun kolmatta viikkoa.

Kiina vaatii anteeksipyyntöä

Kiinan ulkoministeriön mielestä The Wall Street Journalin mielipidekirjoitus ja etenkin sen otsikko "Kiina on Aasian todellinen sairas mies" oli rasistinen ja kiinalaisia loukkaava. WSJ:n verkkosivut ovat Kiinassa palomuurin takana, joten siellä artikkelia ei pysty lukemaan.

Kiina vaatii lehdeltä julkista anteeksipyyntöä julkaisemastaan artikkelista ja lisäksi artikkeliin liittyvien henkilöiden rankaisemista asiaankuuluvalla tavalla.

– Valitettavasti WSJ ei ole toistaiseksi tehnyt muuta kuin vältellyt vastuutaan. Se ei ole pyytänyt julkisesti anteeksi eikä myöskään kertonut, mitä aikoo tehdä asianosaisten kanssa, sanoi tiedottaja Geng WeChat-viestisovelluksen avulla pidetyssä kokouksessa. Julkiset kokoontumiset ovat koronaviruksen vuoksi pannassa, joten kokoukset pidetään erilaisten sovellusten avulla.

Kiinan ulkomaisten kirjeenvaihtajien yhdistys tuomitsi lausunnon "Kiinan viranomaisten äärimmäiseksi ja ilmeiseksi yritykseksi uhkailla ulkomaisia uutisjärjestöjä".

Vuodesta 2013 lähtien Kiina on karkottanut ainakin yhdeksän ulkomaista kirjeenvaihtajaa maastaan.

Monet heistä olivat WSJ:n mukaan lahjakkaita ja oikeudenmukaisia toimittajia, jotka yrittivät toden teolla ymmärtää Kiinaa ja raportoida siellä tapahtuvista asioita puolueettomasti.

Lue myös:

    Uusimmat