Poliisi on saanut valmiiksi rikostutkinnan Joensuun Kiihtelysvaaran syyskuiseen kirkkopaloon liittyen.
Yöaikaan alkanut tulipalo tuhosi kirkon kokonaan 23. syyskuuta. Sytyttäjäksi epäillään vuonna 1988 syntynyttä paikallista miestä, joka on vangittu törkeästä vahingonteosta epäiltynä.
Poliisin mukaan mies oli tapahtumayönä tullut kirkolle yksin polkupyörällä ja sytyttänyt kirkon pihamaalla olleen muovisen roska-astian palamaan. Mies oli siirtänyt roska-astian kirkon sienustalle ja käyttänyt sytyttämisessä bensiiniä, poliisi kertoo.
Tämän jälkeen mies oli palannut kotiinsa.
Poliisin mukaan mies on tapauksen tutkinnan aikana tunnustanut teon. ”Järjellistä motiivia” teolle ei poliisin mukaan kuitenkaan ole saatu. Suunnitelmallisuutta tuhotyöhön ei poliisin mukaan näyttäisi liittyneen, vaan kyse on todennäköisesti päähänpistosta.
Mies oli nauttinut jonkin verran alkoholia ennen kirkon sytyttämistä.
Poliisi kertoo ottaneensa esitutkinnan aikana kiinni myös kolme muuta henkilöä. Heitä ei kuitenkaan enää epäillä mistään rikoksesta.
Asiassa on nostettava syyte 9. tammikuuta mennessä.
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää