Kevan hallituksen puheenjohtaja Räty saa jatkaa

Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok) saa jatkaa tehtävässään arvostelusta huolimatta. 

Kuntien eläkevakuutuksen Kevan keskiryhmä ei vaadi Rädyn eroa, vaikka aiemmin Rädyn luottamus haluttiin mittauttaa valtuuskunnan huomisessa kokouksessa.  

– Sille ei löydy riittävästi kannatusta keskiryhmästä, Kevan valtuuskunnan keskiryhmän puheenjohtaja Markku Koski (kesk.) kertoo MTV Uutisille. 

Hallituksen puheenjohtaja Laura Räty on tänään kertonut Kevan valtuutetuille toimitusjohtaja Merja Ailuksen erosta. Räty on joutunut perustelemaan myös sitä, miksi hän ilmoitti yllättäen julkisuuteen, ettei Ailus nauti enää hänen luottamustaan. Rädyn menettelyä on pidetty keskiryhmässä outona. 

Keskiryhmään kuuluu keskustalaisia, perussuomalaisia, vihreitä, kristillisdemokraatteja ja rkp:läisiä. 

Kosken mukaan valtuuskunnassa on käyty hyvää keskustelua ja asiaan on saatu lisävalaistusta.

– Olemme antaneet Rädylle palautetta hänen menettelystään keskustelujen kautta. 

Keskiryhmä julkaisee huomenna oman kannanottonsa asiasta, jotta Rädyn ja Ailuksen tapaukset ja toimintatavat eivät toistu.

Kevan valtuuskunnan puheenjohtaja Harri Jokiranta (sd) ei tänään halunnut kommentoida valtuutettujen informaatiotilaisuudessa käytyjä keskusteluja.

Kevan valtuuskunta kokoontuu huomenna kello 9.

– Kokouksen jälkeen kerrotaan, mitä on päätetty, Jokiranta kuittaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat