Keväisin koulut valtaa väsymys ja levottomuus, ratkaisuksi ehdotetaan lomien siirtoa – "On helpompaa juosta viisi kympin lenkkiä kuin kerralla maraton"

Koulujen loma-ajat uusiksi? 6:16

Kahdeksan Tampereen seudun kuntaa tahtoisi rukata koululaisten lomakalenterin uusiksi. Ylöjärven sivistysjohtaja Matti Hursti kertoo, miksi suvivirren veisaamista kannattaisi pantata vielä muutaman viikon, vaikka keväisin oppilaat ovat tunnetusti väsyneitä.

Myös itsekin opettajana ja rehtorina toiminut Matti Hursti sanoo, että kevään ilmiö kouluissa on se, että oppilaat alkavat väsyä.

– Kun luonto herää, ihmiset saavat energiaa ja tulee valoa, koulumaailmassa käy päinvastoin.

Lukuvuoden loppuun liittyvät kokeet ja arviot tuovat kouluun väsymystä ja levottomuutta Hurstin mukaan.

Sivistysjohtaja kertoo Huomenta Suomessa, että syyslukukausi on jo nyt hyvin jaksotettu, mutta juuri kevät on ongelmainen. Tampereen seudun kunnat haluaisivat pilkkoa koko lukuvuoden viiteen osaan, jossa jokaisen jakson lopussa olisi yksi loma.

– On helpompaa juosta viisi kympin lenkkiä kuin kerralla 42 kilometriä, Hursti vertaa lukuvuotta maratoniin.

Loma-ajat uusiksi - potkua matkailualalle 6:16

Suvivirsi saattaa siirtyä kahdella viikolla

Lomien jaksottaminen pitkin vuotta tarkoittaisi väistämättä sitä, että lukuvuoden on loputtava myöhemmin tai alettava aiemmin. Yksi vaihtoehdoista olisi, että koulut loppuisivat vasta juhannuksen tiimoilla.

Hursti kuitenkin vakuuttaa, että uudistuksessa lomapäivät eivät vähene ja koulupäivät pitene. Ne vain jaksotetaan uudella tavalla. Hurstin mukaan tähän mennessä uudistukseen kielteisimmin ovat suhtautuneet opettajat.

– Opettajien mielipiteet ovat jakaantuneita. Koulu on asioita säilyttävä ja uudistava instituutio, kesäloma on asia, joka halutaan säilyttää. Kouluissa on totuttu siihen, että suvivirsi veisataan toukokuun lopussa ja osa jopa järkyttyy siitä, jos se veisattaisiinkin pari viikkoa myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat