Kettutarhan pihalla mätäni kymmenittäin kuolleita eläimiä, väittää eläinsuojelujärjestö – viranomaiset menivät paikalle, mutta raatokasoja ei löytynyt: "Kuvista ei voida varmuudella sanoa..."

Kettutarhan pihalta löytyi kymmenittäin mätäneviä raatoja, väittää eläinsuojelujärjestö 0:31

Oikeutta eläimille -järjestö väittää kymmenien turkisketun raatojen lojuneen Pietarsaaren lähistöllä sijaitsevan turkistarhan pihalla. Viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet tilalta rikokseen viittaavaa.

Oikeutta eläimille -järjestö jakoi maanantaina kuvia kymmenistä kasoissa lojuvista raadoista, joista osa oli mädäntynyt niin, että eläinten luut olivat tulleet esiin.

Järjestön aktiivi Kristo Muurimaa sanoo MTV Uutisille, että kuvat on ottanut paikallinen henkilö pietarsaarelaisen turkistarhan pihalta viime viikonlopun aikana.

Pietarsaaren ympäristöterveydenhuollon päällikkö Marit Björkstrandin mukaan tilalla on käynyt eilen eläinsuojelutarkastajia, mutta raatokasoja ei ollut havaittavissa.

Björkstrandin mukaan kuvista päätellen ei voida varmuudella sanoa, ovatko kuvat samalta tilalta.

– Sehän on vaikea nähdä kuvista, onko se sama tarha-alue, mutta mitään kasoja tarkastajat eivät nähneet.

"Ei merkittäviä laiminlyöntejä"

Osa tilan rakennuksista on tarkastajien mukaan todella huonossa kunnossa, mutta niissä ei ollut tarkastuskäynnin aikana eläimiä.

– Niissä rakennuksissa, missä oli eläimiä, tehtiin eläinsuojelutarkastus, mutta niissä ei havaittu mitään merkittäviä laiminlyöntejä.

Osassa rakennuksista on parhaillaan menossa poikimisaika, joten niiden osalta tarkastus tehdään myöhemmin.

– Poikimisaikana emme halua häiritä niitä, joten tulemme myöhemmin tekemään eläinsuojelutarkastuksen.

Puutteita jätteiden käsittelyssä

Björkstrandin mukaan tarkastajat havaitsivat tilalla kuitenkin puutteita jätteiden käsittelyssä.

– Ne olivat enemmän ympäristöpuolen asioita.

Viranomaiset eivät tällä hetkellä epäile tapauksessa rikosta eikä rikosilmoitusta ole tehty.

– Ei ole tullut ilmi mitään, mikä vaatisi sellaista.

Pohjanmaan poliisista kerrotaan MTV Uutisille, ettei heille ole kirjattu tapauksesta rikosilmoitusta.

Björkstrandin mukaan asian käsittely jatkuu vielä omistajan kuulemisella ja myöhemmin loppujen tilojen tarkastuksella.

Tapauksesta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat