Itävallassa keskusta-oikeistolainen kansanpuolue (ÖVP) on voittanut maan parlamenttivaalit.
The Local kertoo, että kaikki vaalipäivänä annetut äänet on laskettu. Postitse annettuja ennakkoääniä puuttuu vielä. Varsinaisen vaalipäivän äänistä keskusta-oikeistolainen ÖVP saa 31,4 prosenttia Näin ollen ÖVP:n 21-vuotias Sebastian Kurz nousee liittokansleriksi.
Äärioikeistolainen vapauspuolue FPÖ saa 27,4 prosenttia äänistä ja sosiaalidemokraatit (SPÖ) kolmantena 26,8 prosenttia.
Vihreät näyttäisivät joutuvan kokonaan parlamentin ulkopuolelle saatuaan vain 3,3 prosenttia äänistä. Vielä edellisissä parlamenttivaaleissa vihreiden kannatus oli noin 13 prosenttia, minkä lisäksi maan tuore presidentti Alexander Van der Bellen kuului aiemmin vihreisiin.
The Local kirjoittaa, että ennakkoäänet vaikuttavat vielä lopputulokseen. Lehden mukaan ennakkoon annetut ja postissa lähetetyt äänet lasketaan myöhemmin viikolla.
Itävallan politiikkaan perehtynyt yliopistonlehtori Johanna Rainio-Niemi Turun yliopistosta sanoo, että Kurz teki loistavan kampanjan, mutta on luonnollisesti vielä melko kokematon valtakunnan politiikassa. Tästä huolimatta hän ehti ajaa merkittäviä uudistuksia läpi sekä ulkoministerinä että maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaavana ministerinä.