Keskisuomalainen: Puolustusvoimien viesti hallitusneuvotteluihin: Tavoitteena 600 uutta työntekijää valmiuden turvaamiseksi

Puolustusvoimat ei suunnittele dronejoukkoja 0:49
Video: Viime vuoden lopulla pohdittiin lennokkijoukkojen perustamista

Puolustusvoimat tavoittelee merkittävää henkilöstön lisäystä alkavalla hallituskaudella, kertoo Keskisuomalainen.

Hallitusneuvotteluissa tavoitteena on saada noin 450 uutta työntekijää seuraavan neljän vuoden aikana, ja 2020-luvun loppuun mennessä vielä 150 työntekijää lisää.

Lehden haastatteleman Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindbergin mukaan lisäväkeä tarvitaan erityisesti valmiuden turvaamiseen, sillä turvallisuusympäristön muutos Suomen lähialueilla jatkuu.

Esimerkiksi Venäjän ja sotilasliitto Naton aktiivisuus näkyy konkreettisesti Itämeren sotilaslentoliikenteen vilkkautena.

Noin 600 työntekijän kokonaislisäys tarkoittaisi viiden prosentin kasvua, sillä Puolustusvoimat työllistää tällä hetkellä noin 12  000 sotilasta ja siviiliä.

–  Nämä ovat esityksemme hallitusneuvotteluihin. Resurssin vahvistukset tarkoittavat noin 7–10 miljoonan euron lisäystä vuosittain. Rekrytointi koskisi kaikkia henkilöstöryhmiä, Lindberg sanoo lehden haastattelussa.

 

Lue myös:

    Uusimmat