KSML: Sotilaat työskentelevät äärirajoillaan, työuupumus yleistä – "venymisen tie kuljettu loppuun"

Upseeriliitto ja Aliupseeriliitto vaativat valtion budjettiin lisärahaa puolustusvoimien henkilökunnan lisäämiseksi, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Etujärjestöjen mukaan työuupumus on yleistä ja uhkaa lisääntyä nyt, kun valmiutta tehostetaan ja kertausharjoitusten määrä kasvaa.  

-Venymisen tie on kuljettu loppuun, Upseeriliiton puheenjohtaja, everstiluutnantti Jari Rantala sanoo lehdelle.  

Liittojen johtajat sanovat lehdelle, ettei aiemmin tällä viikolla julkaistu puolustusselonteko tuonut ratkaisua ongelmaan.

Selonteossa todetaan, että nykyinen työntekijämäärä on puolustusvoimien vähimmäistarve. Nyt puolustusvoimissa on noin 12 000 työntekijää.  

Puolustusvoimissa on täyttämättä noin 600 aliupseerin virkaa. Puolustusministerin erityisavustaja Petteri Leino sanoo, että virat ovat niin kutsuttuja ”pöytälaatikkovirkoja”, jotka jätettiin täyttämättä puolustusvoimauudistuksessa.  

Lue myös:

    Uusimmat