Kesämökkiläiset vilkastuttavat päivystyksen – ”Otettu vähän ja päädytty nikkaroimaan”
Kesämökkiläisten tulo Mikkeliin näkyy keskussairaalan päivystyksessä esimerkiksi ongenkoukuilla ja vasaroilla sohineiden potilaiden määrän kasvuna.
Mikkeli on Suomen mökkivaltaisin kunta. Toisin kuin monien muiden kaupunkien sairaaloissa, siellä ei kesäaikaan hiljene.
– Kun väestö täällä melkein tuplaantuu kesäaikaan, se näkyy suoraan päivystyspalveluidenkin käytössä. Kesäkuukaudet ovat kaikista ruuhkaisimmat. Käynnit nousevat kymmeniä prosentteja, osastonylilääkäri Santeri Seppälä Mikkelin keskussairaalan päivystyspoliklinikalta sanoo.
Yleisimmät syyt ulkopaikkakuntalaisten päivystyskäynteihin ovat samat kuin yleisimmät syyt päivystyskäynteihin muulloinkin: akuutit infektiot ja vammat. Kesäaikaan ne voivat kuitenkin olla vähän omanlaisiaan.
– Jos miettii vaikka pientraumoja, niin ongenkoukkuja näkyy huomattava määrä, toisin kuin talvella. Samoin voi olla esimerkiksi vasaralla lyömisestä tulleita haavoja sormissa, mökkiläiset kun usein nikkaroivat jotakin pientä. Vakavampina tapauksina näkyvät esimerkiksi moottoripyöräonnettomuudet, joita talvella harvemmin on.
– Kyllä ihmisillä varmaan kaiken maailman grilliähkyjäkin tulee, mutta aika harva niiden takia kuitenkaan päivystykseen saakka joutuu tai lähtee tulemaan. Ei ole sellaista uusavuttomuutta, vaan osataan löytää keinot kotona.
Ruokamyrkytystapauksissakaan ei kesällä näy juuri kasvua.
– Ja päivystyksessä hankalimmat ruokamyrkytykset nähdään yleensä ulkomailta tulevilla matkailijoilla eikä mökkeilijöillä. Suomalainen ruoka on kuitenkin sen verran terveellistä, ja ihmiset osaavat laittaa sitä.
– Alkoholi näkyy päivystyksessä ympäri vuoden tosi isona asiana, ja jossain määrin se varmasti kesäaikaan lisääntyy. Kun ihmiset ovat lomalla, tulee ehkä jonkin verran normaalia enemmän otettua. Monesti haavoihinkin liittyy juuri se, että on otettu mökillä vähän alkoholia ja vielä päädytty nikkaroimaan jotakin. Ja tietysti festareiden kaltaisten isojen tapahtumien yhteydessä päivystyksessä nähdään ikävän paljon päihtyneitä ihmisiä.
Ulkopaikkakuntalaisilla voi olla myös perussairauksia, joiden vuoksi päivystykseen tullaan.
– Jos taustalla on esimerkiksi sydänsairautta, niin helteisiinhän liittyy sydänsairauksien pahenemista. Nähdään, että ottaa sydämen päälle ja on nestehukkaa. Niistä ei ole tarvinnut kyllä vielä tänä kesänä olla huolissaan, mutta kuumina kesinä tämän huomaa päivystyksessä selvästi, Seppälä sanoo.
Uusimmat
-
04:50
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää