Keli vaikeuttaa liikennettä Etelä-Suomessa

Jäiset tienpinnat ja paikoin sankka lumisade vaikeuttivat liikennettä tänään Etelä-Suomessa.

Liikkuva poliisi kirjasi kymmeniä ilmoituksia ojaanajoista ja pikkukolareista, mutta suuremmilta turmilta vältyttiin. Pisimmät jonot syntyivät raskaan liikenteen suosimille väylille, kun rekat eivät päässeet eteenpäin liukkailla tienpinnoilla.

Pakettiauton kuljettaja loukkaantui vakavasti aamupäivällä hänen autonsa törmättyä moottoritien laitaan pysäköityyn kuorma-autoon valtatie seitsemällä. Onnettomuus tapahtui Kulloon risteyksestä noin kilometri Porvoon suuntaan. Poliisin mukaan kuorma-auto oli pysäköity lainvastaisesti.

Eurajoella neljä ihmistä loukkaantui lievästi perjantaina iltapäivällä kahden linja-auton törmäyksessä. Myös Espoossa linja-auto suistui ojaan. Yksi matkustaja loukkaantui lievästi.

Etelä-Suomen läänissä kirjattiin perjantain aikana ainakin 130 liikenneonnettomuutta, kerrottiin poliisista.

Ahvenanmaalla myrsky haittasi maakuntalauttojen liikennettä Roslagenin ja Eckerön välillä. Tuulennopeus kohosi merellä puuskissa yli 25 metriin sekunnissa.

Etelä-Suomen halki kulki tänään epätavallinen jakolinja. Jyväskylä-Helsinki -akselin länsipuolella lämpötila putosi muutamassa tunnissa kymmeneen pakkasasteeseen ja matala toi lännestä lunta ja kovaa tuulta. Linjan itäpuolella saapasteltiin vielä myöhään iltapäivällä leudossa loskasäässä.

Länsi-Suomessa tiepiirien kalusto on ollut aamuyöstä lähtien pitämässä teitä ajettavassa kunnossa. Kunnossapito jäi päivän aikana monilla tieosuuksilla tappiolle, kun sohjo ehti jäätyä polanteeksi kestopäällysteen pintaan. Aukeilla paikoilla teille kasautui kinoksia ja tuulen ajama irtolumi heikensi näkyvyyden muutamaan metriin. "Tiemestarin painajainen", tilannetta kuvattiin iltapäivällä Turun tiepiiristä.

Pahoilta liikenneonnettomuuksilta kuitenkin vältyttiin päivän aikana.

Junat ja lennot myöhässä

Tiuha lumipyry aiheutti junien myöhästelyä pääradalla. Liikenne oli paikoin lähes pysähdyksissä. Erityisesti pohjoisesta liikennöivät junat olivat päivän mittaan myöhässä aikatauluistaan jopa kaksi tuntia. Vaikein tilanne oli Seinäjoen ja Toijalan välisellä rataosuudella, missä vaihteet eivät kääntyneet lumen kasautumisen vuoksi.

Myös lentoliikenne myöhästeli perjantaina. Vaasassa muutamia lentoja jouduttiin peruuttamaan.

Vaikean kelin tuonut matala siirtyy illan ja yön aikana itäkoilliseen, ja lämpötila putoaa myös kaakkois-Suomessa pakkasen puolelle. Tuuli tyyntyy yön aikana.

Raippaluodon silta suljettiin

Mustasaaressa Raippaluodon silta jouduttiin sulkemaan päivällä liikenteeltä neljäksi tunniksi lumimyrskyn takia.

Päätös tehtiin sen jälkeen, kun sillalla sattui aamupäivällä kolmen auton ketjukolari. Sakean lumisateen vuoksi näkyvyys sillalla oli olematon. Liikennettä haittasi myös 31 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli.

Vuonna 1997 valmistunut silta yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen. Noin kilometrin mittaista siltaa käyttää keskimäärin 2000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Silta jouduttiin sulkemaan liikenteeltä nyt ensimmäistä kertaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat