Kelan tilastot: Yli 60-vuotiaiden työttömyysetuudet kokivat kovia aktiivimallissa

Työtön saa lisää mahdollisuuksia täyttää aktiivimallin vaatimukset 2:03

Aktiivimalli alensi työttömyysetuuden määrää noin joka kolmannelta ansiopäivärahan saajalta ja 40 prosentilta Kelan työttömyysetuuden saajista. Ikääntyneistä työttömistä alennettua etuutta sai suurempi osa kuin muista ryhmistä.

Kelan uudet tiedot vahvistavat nyt viime vuonna tehtyjä alustavia selvityksiä asiasta.

Työttömyysturvan menoissa tapahtui viime vuonna merkittävä käänne: Kela maksoi ensimmäistä kertaa työttömän perusturvaa enemmän kuin työttömyyskassat maksoivat ansioturvaa.

Perusturvan menot olivat vuoden aikana vajaat 2 prosenttia ansioturvan menoja suuremmat. Vielä vuonna 2010 ansioturvaa maksettiin yli kaksi kertaa enemmän kuin perusturvaa.

Työttömyyskassat maksoivat ansioturvaa viime vuoden aikana 1,9 miljardia euroa. Edellisen kerran menot alittivat 2 miljardin rajan vuonna 2008.

– Menot laskivat kolmatta vuotta peräkkäin, ja kolmen viime vuoden aikana menot ovat pienentyneet yli miljardilla eurolla. Vuoteen 2017 verrattuna ansioturvan menot vähenivät noin viidenneksellä, sanoo suunnittelija Sami Tuori Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmästä tiedotteessa.

Myös työttömän perusturvan menot ovat viime vuosina laskeneet, vaikkakin selvästi ansioturvan menoja vähemmän. Siitä huolimatta perusturvaa maksettiin vuonna 2018 edelleen yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2008.

– Myönteinen talouskehitys on vähentänyt työttömyyttä, ja se näkyy ensin ansioturvan menoissa. Perusturvassa vaikutus näkyy viiveellä, sanoo tutkija Viveka Tschamurov Kelan tutkimusryhmästä.

Aktiivimalli alensi erityisesti ikääntyneiden työttömyysetuutta

Vuoden 2018 alussa astui voimaan työttömyysturvan aktiivimalli. Sen myötä työttömän etuutta alennetaan, jos hän ei täytä mallissa määriteltyjä aktiivisuusedellytyksiä kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana.

– Neljännesvuosittain tarkasteltuna työttömyysetuus maksettiin alennettuna noin 40 prosentille Kelan työttömyysetuuksien saajista ja noin kolmannekselle ansiopäivärahan saajista", Sami Tuori kertoo.

Alennetun etuuden saajien osuus oli sitä suurempi, mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä kolmannes kaikista ansiopäivärahan saajista ja 43 prosenttia Kelan työttömyysetuuden saajista sai alennettua etuutta.

Yli 60-vuotiailla vastaavat osuudet olivat ansiopäivärahaa saaneilla 56 prosenttia ja Kelan etuutta saaneilla 62 prosenttia. 

Lue myös:

    Uusimmat