Keittokomerosta avara keittiö

Muutoksen suunnittelu Marianne Sundell

Muutoksen lähtökohtana oli tehdä keittiösyvennyksestä ja aulasta tyylikäs, yhtenäinen kokonaisuus.

Keittiö uudistettiin täysin ja uudet kalusteet sommiteltiin pieneen tilaan siten, että jääkaappi ei enää peitä näkymää sisään tultaessa. Jääkaappi sijoitettiin keittiön takaseinämälle, aivan vasempaan nurkkaan.

Kaikki kaapinovet ja laitteet aukeavat niin, että keittiössä on helppo toimia. Takaseinämälle sijoitettiin myös integroitu astianpesukone sekä vesipiste.

Työskentelytasoa saatiin jatkettua uudessa kalustesommittelussa myös toiselle seinustalle.

Tason alle sijoitettiin kalusteeseen upotettava uuni ja itse tasoon integroitiin elegantti keraaminen liesitaso, jonka ylle asennettiin liesituuletin aktiivihiilisuodattimella.

Kaikki uusitut keittiönkodinkoneet ovat integroituja, ja sen ansiosta keittiö on selkeän ja linjakkaan näköinen. Mitä pienempi tila on kyseessä, sitä merkityksellisempää koneiden integrointi on, sillä se tekee kalustekokonaisuudesta ehyemmän ja kompaktimman näköisemmän.

Keittiökalustus sileine kaapinovineen on Keittiö Netin mallistosta. Korkeakiiltoiset kaapinovet ovat helppohoitoisia kuten myös kaapistojen välitilassa käytetyt harmaaksi maalatut lasilevyt.

Lasilevyt peilaavat valoa ja ne luovat lisää syvyyttä huoneeseen. Työtasojen jatkoksi muodostettiin vielä keittiötä rajaava baaritaso, joka on eteiskäytävän suuntainen.

Viimeinen keittiön yläkaappi on lasihyllyllinen avohyllykkö, joka aukeaa kohti baaritasoa. Baaritason myötä koko keittiökokonaisuus tuntuu aulamaiselta oleskelutilalta, jossa voidaan viettää aikaa.

Uudeksi lattiamateriaaliksi keittiöön ja eteiseen valittiin puukuosillinen laminaatti. Sävyksi valittiin ajankohtainen kuultotammi. Vaaleaa tammen sävyä on myös lattialistoissa sekä työ- ja baaritasoissa. Vaalea tammi toimii sävynä kauniisti valkoisten kaapinovien kanssa ja eri harmaiden sävyjen kanssa.

Kaikki sisutuksessa käytetyt maalatut harmaan sävyt on valittu Sadolinin Nepalin harmaa värikonseptista. Sävyt ovat murrettuja ja hillittyjä, ja niissä on ripaus lämmintä beigeä mukana, joka saa ne toimimaan pehmeällä tavalla hyvin valkoisessa ympäristössä.

Musta toimii ryhdittävänä sävynä, ja sillä luotiin vertikaalinen linja huoneen vaakalinjojen vastapainoksi. Seinämä on maalattu liitutaulumaalilla, joten se toimii myös muistitauluna. Mustaa on myös baarituoleissa sekä matossa.

Harmaa esiintyy alumiinin sävynä veistoksellisessa keittiöhanassa, kaappien vetimissä ja valaisimissa, sekä harjatun teräksen sävynä kodinkoneissa. Tehostevärinä sisustuksessa on vihreä, joka toistuu sisustuksen pienissä yksityiskohdissa kuten astioissa, servieteissä ja yrteissä.

Uuden valaistussuunnitelman ansiosta keittiöön ja siihen liittyvään aulatilaan saadaan luotua monenlaisia tunnelmia. Yleisvalo on luotu halogeenispottien varaan. Valaisimissa saa käyttää 75 watin halogeenilamppuja, joten valotehoa riittää.

Huoneen käytäväosuudella on kaksi valaisinta, jotka molemmat toimivat omalla katkaisijalla.

Keittiön valaisin on himmentimen takana, jotta valon määrää saadaan vähennettyä. Tällöin työskentely- ja tunnelmavalojen eri vaihtoehdot saadaan toimimaan. Takaseinämän yläkaappien alla kulkee valaisin- ja työpistejärjestelmä. Lieden ylle saadaan työskentelyvaloa liesituulettimesta.

Valotehoiltaan pienin tunnelmavalaisin on lasihyllykön päälle sijoittuva korostusvalo, jossa on kaksi 10 watin pinnilamppua.

  • KeittiöNet kalustekokonaisuus:
  • Ovet: R3 valkoinen kiiltävä kalvo
  • Vetimet: Uranus
  • Työtaso: TL32 vaalea tammi korkeapainelaminaatti 40 mm
  • Baaritaso ja eteisen hylly: TL32 vaalea tammi korkeapainelaminaatti 60 mm
  • Allas: AL36 pyöreä

  • Electrolux ja Husqvarna kodinkoneet:
  • ERN 2922 integroitava jääkaappi-pakastin yhdistelmä
  • EOB 2620X uuni komeroon
  • ESL 6164 integroitava astianpesukone
  • EFP6150 liesituuletin aktiivihiilisuodattimella
  • QHC 9520A 360lev keraaminen keittotaso, Profinet
  • Keittiökokonaisuus kodinkoneineen yhteensä 5750,-
  • Tiedustelut: KeittiöNet, Helsinki 09-5655 850, www.keittio.net
  • Tiedustelut: Oy Electrolux Ab, Vantaa 09-859 530, www.electrolux.fi
  • Jälleenmyynti: KeittiöNet myymälät kautta maan
  • Kalusteasennustyöt: Mistra Oy, arto.myohanen@mistra.net

  • Materiaalit:
  • Quick-Step 700-sarjan laminaatti, vaaleatammi 19,00 eur/m2.
  • Quick-Step korkea jalkalista 90x18x2400 mm, vaaleatammi
  • Tiedustelut: Orient Occident, lattiat2@orientoccident.fi
  • Jälleenmyynti: Rautakaupat ja lattiamyymälät kautta maan

  • Harmaaksi maalatut lasilevyt keittiön yläkaappien ja työtasojen välissä
  • Tiedustelut: info@lasista.fi , www.lasista.fi
  • Valmistus: Lasista Finland Oy, Espoo 09-61500 616
  • Lasiasennustyöt: Rakennus Pauke Ky, Helsinki 0400-668005, www.remppa.fi

  • Keittiöhana:
  • Allegra Variarc PK-venttiilein, pinta: Alux 371,-
  • Tiedustelut: info@hansgrohe.fi www.hansgrohe.fi
  • Jälleenmyynti: LVI Juhani Niemi Oy, Helsinki 09-4777 030

  • Electrolux ja Husqvarna kodinkoneet:
  • Tiedustelut: www.alt-lasi.fi
  • Valmistus: Lasitusliike ALT-lasi Oy, Helsinki 09-560 7740

  • Valaistus:
  • Cucina Tarragon työskentelyvalo takaseinämällä 96,75 ,-
  • Cucina Tarragon pistorasiayksikkö takaseinämällä 54 ,-
  • Cucina Thyme korostusvalaisin baarin yllä 83,25 ,- / 2kpl
  • Tandem halogeenivalaisin keittiössä, alumiini 121,50,-
  • Tandem halogeenivalaisin aulassa ja eteisessä, alumiini 63,-
  • Tiedustelut: Massive Finland Oy, info@massive.fi
  • Jälleenmyynti: Valaisin- ja sähköliikkeet kautta maan
  • Sähkötyöt: Kelosähkö Oy, www.kelosahko.fi

  • Muut:
  • Puinen alusta 22 x 22 cm 12,-
  • Neliö vati, valkoinen 2,50
  • Teemuki 4,90
  • Servietti 3,90
  • Purkkisetti lasihyllyillä 11,-
  • Puinen alusta 12 x32 cm 12,-
  • Ruukku yrtille 10 x 10 cm 8,90,-
  • Ruukku yrtille 12 x 22 cm 15,-
  • Pannunalusta 19,-
  • Talja 442,-
  • Tiedustelut: Asko, Vantaa 09-86284 200
  • Jälleenmyynti: Asko-sisustustavaratalot kautta maan

  • Julius baarijakkara 69,-
  • Grundal ripustuskoukut pannunalustoille 2,95,- / 2 kpl
  • Falag maljakko eteisessä 8,95 ,-
  • Tammikehyksinen Stave peili eteisessä 29,-
  • Baaritason jalka Byske 15,-
  • Tiedustelut: IKEA-asiakaspalvelu 09-34829 400
  • Jälleenmyynti: Ikea tavaratalot kautta maan

  • Viherlehti maljakossa 1,50 ,-
  • Mustat kivet maljakossa 2,90 ,- / pussi
  • Tiedustelut: Kodin Ykkönen, Espoo p. 010 534 6300
  • Jälleenmyynti: Kodin Ykköset kautta maan

  • Sadolin Maailman värit:
  • Aulan ja eteisen seinät: Monaco vaalea
  • Eteisen syvennyksen takaseinä: Nepali tumma
  • Eteisen syvennyksen sivuseinät: Nepali vaalea
  • Eteisen ulko-ovi: Nepali medium
  • Tiedustelut: Akzo Nobel Coatings Oy, www.sadolin.fi
  • Jälleenmyynti: Kodin Ykköset ja värikaupat kautta maan

  • Liitutaulumaali:
  • sävy: musta
  • Tiedustelut: Tikkurila Paints Oy, maalilinja 010-860 8600
  • Jälleenmyynti: RTV-myymälät ja värikaupat kautta maan

(T.i.l.a. 23.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat