Kirkkonummelle kaavailtua kehitysvammaisten asumisyksikköä koskeva valitus on vedetty pois.
Kirkkonummen Sepänkankaalle rakennettava kehitysvammaisten asumisyksikkö nousi keskiviikkona otsikoihin naapureiden voimakkaan vastustuksen takia.
Rakennushanke oli vaarassa viivästyä, sillä asukkaat olivat jättäneet valituskirjelmän Helsingin hallinto-oikeuteen. Heidän mukaansa kehitysvammaisten asumisyksikkö ei sovi lapsivoittoiselle asuinalueelle.
Rinnekoti-Säätiön mukaan lähialueen asukkaiden tekemä valitus Sepänkannaksen rakennushankkeeseen liittyen on pyydetty vetämään pois.
– Tämä on hyvä uutinen kirkkonummelaisten kehitysvammaisten nuorten kannalta. Kirkkonummella on tarve kehitysvammaisten asumispalveluille, sillä useampi aikuistuva nuori odottaa jonossa, että oma tuettu asumispalvelu löytyisi, Rinnekodin asiakkuusjohtaja Jaana Laaksonen sanoo tiedotteessa.
Hän kertoo olleensa yllättynyt asumiskeskukseen kohdistuneesta vastustuksesta, vaikka ilmiö ei ole uusi.
– Tämä kertoo vain siitä, että YK:n yleissopimusta vammaisten ihmisten oikeuksista ei ilmeisesti tunneta vielä riittävästi.
Rinnekoti-Säätiön uusi asumispalveluyksikkö Kirkkonummen Sepänkankaalle on tarkoitus avata kesällä 2018.
"Tämä on ihana uutinen"
MTV Uutiset haastatteli eilen Tuija Salmista, jonka tytär Noora odottaa muuttoa Sepänkankaalle. Salminen otti uutisen valituksen peruuntumisesta liikuttuneena vastaan.

