Kehitysvammainen mies kyhjötti yksin tien laidassa – Mia oli ainoa, joka pysäytti autonsa ja tarkisti, onko kaikki hyvin: "Jos ei uskalla itse tarjota apua, niin soittaa sitä vaikka paikalle"

Piikkiössä asuva Mia Niikkola ajoi uudenvuodenaattona illalla Liedosta kohti Kaarinan Kaarinan Hiiskanmäkeä, kun hän huomasi auton kyydistä tien poskessa polkupyörän alla istuvan miehen.

Niikkola oli illansuussa ajellessaan hoksannut auton ratista tumman hahmon istumassa tien laidassa.

– Katsoin, että siinä istui henkilö polkupyörä sylissään. Avasin auton ikkunan ja kysyin, oletko huilaamassa, hän kertoo.

Niikkola kertoo maassa kypärä päässä istuneen kehitysvammaisen miehen sanoneen, että hänen jalkansa on kipeä.

Nainen oli astunut ulos autostaan ja nostanut pyörän miehen päältä. Miehen jalka vaikutti kuitenkin Niikkolan mukaan toimivan ja hän oli muutenkin päällisin puolin kunnossa, sillä mies nousi omin avuin maasta.

– Ei sitä tiedä vaikka hän olisi kaatunut, mutta hän oli varmaan vain väsähtänyt.

Omaiset tavoitettiin kotvan kuluttua

Miehen kerrottua nimensä ja kotipaikkansa, Nikkola kertoo tavoitelleensa tämän omaisia numerotiedustelun kautta ja soittaneensa myös hätäkeskukseen. Mies oli löytöpaikassa yli kymmenen kilometrin päässä kotoa.

Selvittelyssä kului oma aikansa, mutta hän sai lopulta yhteyden miehen omaisiin, jotka olivat saapuneet hakemaan miehen paikalta.

Omaiset vahvistavat MTV Uutisille miehen tulleen hyvässä kunnossa kotiin. Heidän mukaansa miehellä on tapana polkupyöräillä ja hän oli jäänyt tien poskeen lepäilemään.

Omaiset kertovat olevansa tyytyväisiä, että sivullinen auttaja pysähtyi tarkastamaan mistä on kyse, vaikka miehellä ei ollut akuuttia hätää.

Kukaan muu ei pysähtynyt auttamaan

Mia Nikkolan mukaan tietä pitkin oli ajellut autoja molempiin suuntiin, mutta kukaan ei ollut pysähtynyt kysymään, onko miehellä hätää. Hän uskoo miehen istuneen samassa paikassa tovin.

– Pitäkää silmät auki. Ymmärrän tänä päivänä, ettei välttämättä uskalleta puuttua mihinkään, ettei ole vaan oma vika. Jos ei uskalla itse tarjota apua, niin soittaa sitä vaikka paikalle. Pääasia, että nyt saatiin onnellinen loppu, hän toteaa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja