Kehitysvammainen Marko Asp on elämässään kokenut järkyttäviäkin asioita. Äidin kuolema, ero ja siitä seurannut masennus ajoi hänet pohjalle, mutta synkimmistä hetkistä hän on noussut suorastaan huipulle. Nyt oman kodin sohvalla istuu iloinen mies, joka luottaa tulevaan.
Elettiin hieman yli kymmenen vuotta sitten aikoja, joiden muistelu tekee Aspille kipeää. Monet asiat olivat tuolloin hänen elämässään toisin. Tuolloin 32-vuotias jyväskyläläinen mies koki sarjan hänen elämäänsä järkyttäneitä asioita.
– Äiti kuoli syöpään, tuli ero ja jouduin sairaalaan siellä, mielisairaalaan. Veli tuli hakemaan minut pois sieltä. Ei hän meinannut aluksi uskoa, onko se totta, että olin siellä. Hän sanoi, tämä mies lähtee nyt pois täältä, Asp kertoo.
Aspin elämän käännekohta tapahtui tuolloin, kun veli haki kehitysvammaisen pois mielisairaalasta. Asp muutti muutamaksi kuukaudeksi veljensä luokse Espooseen, jonka jälkeen hän pääsi asumaan kehitysvammaisten asuntolaan Espoon Lakistoon.
– Se oli hyvä paikka, siellä sai mennä ja tulla, Asp muistelee.
"Minulla oli niin kova masennus"
Lakistossa elämä alkoi näyttämään uutta suuntaa. Aspin elämää alettiin laittamaan uuteen järjestykseen. Ympärille kertyi hyviä ihmisiä, ohjaajia ja tukea.
– Minulla oli siellä iso asunto. Sain tukea ohjaajilta esimerkiksi raha-asioissa ja masennukseen. Minulla oli niin kova masennus, kaikesta mitä oli tapahtunut, Asp muistelee vakavana.
Rinnekodin Lakistossa Aspille aukeni myös ovet hänen elämänsä toiseen työpaikkaan. Aspin mukaan, ohjaaja oli kysynyt, mitä hän haluaa tehdä työkseen. Asp oli vastannut, että keittiöhommia.
– Sitten mentiin yhdessä kysymään töitä.
Ovi aukesi keittiöön
Asp aloitti työnsä Lakistossa sijaitsevalla Rinnekodin keskuskeittiöllä, jossa hän työskenteli kuusi vuotta.
– Alussa tiskasin, mutten voinut tiskata kauaa, sillä selkäni alkoi mennä huonoon kuntoon, joten tein muita hommia loppuajan.
Keskuskeittiöllä hän valmisti ruokia henkilökunnalle ja asiakkaille, sekä auttoi keittiön askareissa. Asp kiittelee saamaansa apua.
– Sain omat työvaatteet ja kaikki, Asp kertoo tyytyväisenä.
– Kaikki auttoivat, opastivat ja perehdyttivät. Pesin välillä isoja patoja ja tein monenlaisia työtehtäviä.
"On se ollut iso muutos"
Elettiin vuotta 2011. Asp oli pääsyt elämässä eteenpäin. Hänelle oli kertynyt itseluottamusta ja kehitystä elämän asioissa. Hänestä alkoi tuntumaan siltä, että oli aika jatkaa eteenpäin. Asp sai mahdollisuuden muuttaa Espoon Saunalahdessa sijaitsevaan kehitysvammaisten ryhmäkotiin.
– Yövalvoja kysyi, tarvitseeko minua tulla katsomaan. Sanoin, että pärjään ja jos tulee hätä, soitan.
Saunalahden ryhmäkodissa Aspia alettiin opettaa itsenäiseen elämään: häntä autettiin esimerkiksi raha-asioissa ja ostoslistan tekemisessä. Uutta ei ollut ainoastaan uusi koti, vaan myös sijainti.
– Tein itse ilta- ja aamupaloja. Hoidin itse lääkäriasiat, hammaslääkärit, kela-asiat ja ruokahommat. Kaikki hoidin itse.
Saunalahti on hieman erilainen, kuin maaseudulla sijaitseva Lakiston alue. Nyt Aspin vieressä oli kauppa ja bussit huristelivat tiheään kohti Helsingin keskustaa.
– On se ollut iso muutos, Asp sanoo.
Oma koti löytyi läheltä
Viiden ja puolen vuoden aikana asiat alkoivat mennä niin hyvin, että omaa kotia alettiin suunnitella.
– Saunalahden esimies sanoi, että tuo mies ei tarvitse mitään apua, joutaisi muualle asumaan, Asp nauraa.
Lisäksi uusi työpaikka aukesi asumisyksikössä asumisen aikana. Asp aloitti läheisen koulun keittiössä, mutta päätyi lopulta lounasravintolan keittiöön, jossa on vieläkin töissä.
– Olen nyt tehnyt 11 vuotta keittiöhommia. Minun ammatti on kokin apulainen. Teen melkein mitä vaan ja autan, mitä käsketään. Siitä on tullut kokemusta.
– Saan oikeata palkkaa, tiliotteet tulee tänne kotiin.
Aspin mukaan monet hänen kaverinsa ovat töissä. Hän kertoo, että kehitysvammaisia käy esimerkiksi päivätoiminnassa. Osa on töissä kaupassa ja päiväkodeissa. Ovat työllistyneet hyvin, suurin osa käy töissä.
– On ne töissä, mutta ne vain harmittelee, että Marko pääsi palkkalistoille.
Puhelin pirahtaa Aspin olohuoneen pöydällä. Sieltä soitteli Aspin tyttöystävä, joka on tulossa käymään kylään. Enää Marko ei vastaa puhelimeensa Saunalahden asumisyksiköstä. Hän on muuttanut huhtikuussa omaan kotiinsa.
– Minä itse halusin, toivoin. Tästä puhuttiin monta vuotta. Minulle sanottiin, ehkä pääset, ehkä pääset, katsotaan, Asp naurahtaa.
"Meinaan asua niin kauan kuin henki pihisee"
Oma koti on saatu kalustettua kevään ja kesän myötä. Radion ääni kantautuu makuuhuoneesta olohuoneeseen. Asp on tykännyt asua täysin omillaan.
– Kyllä meinaan asua niin kauan kuin henki pihisee. Tämä on minun viimeinen asunto. En muuta Saunalahdesta mihinkään, tykkään asua täällä.
Naapuristossa Asp tunnutaan tietävän. Koiranulkoiluttaja morjenstaa iloisesti ja iloiset moikat saakin Aspilta takaisin. Asp kertoo, että kehitysvammaisia kohdellaan samalla tavoin, kuin kaikkia muitakin ihmisiä.
– Ihan samalailla. Tuossakin naapureiden kanssa puhutaan ilmoista ja ihan mitä vaan, Asp sanoo.
– Kyllä ne kohtelee ihan samalailla kuin muitakin.
Ovikello soi ja Aspin tyttöystävä, Janina Tietäväinen tulee käymään kylässä. Pariskunta kertookin, että heidän vapaa-aikansa kuluu kyläillen toistensa luona, tupakoiden ja kaupassa käyden.
Ongelmana kiusaava poikajoukko
Aivan ongelmitta elämä ei kuitenkaan Saunalahdessa ole sujunut, vastaan on tullut kiusaamista, Asp ja Tietäväinen kertovat.
– Ne on ne pojat, jotka häiriköivät minua soittelemalla ovisummeria. Me ei tunneta niitä, Tietäväinen kertoo.
Kiusaaminen on mennyt jopa niin pitkälle, että ohjaaja on joutunut saattelemaan Tietäväistä Aspin luokse, etteivät kiusaajat iske.
– Ne kiusaavat ja haukkuvat kaikkea, se on sanallista. Eilenkin olin ohjaajan kanssa, niin ne vain huuteli ja huuteli, Asp kertoo.
Minkälaisia ikäviä sanoja ne huutelee?
– Haukkuvat ja sylkevät. tekevät mitä haluaa. Minun päälle sylkevät, Tietäväinen kertoo.
Kiusaaminen tuntuu luonnollisesti pahalta.
– Itkin tänään jo aika paljon, Tietäväinen sanoo.
– Tosi pahalta tuntuu. Ei tommoinen ole oikein, Asp sanoo.
Kiusaajat ovat Aspin ja Tietäväisen mukaan kouluikäisiä poikia. Kiusaamista on jatkunut nyt jo kolme viikkoa.
– Yksi on isompi poika, nyt siihen liittyi mukaan muitakin siihen jengiin, Janina.
Aspilla ja Tietäväisellä ei ole aavistusta, miksi kiusaajat kiusaavat. He ovat ilmoittaneet kiusaamisesta ohjaajalle ja uskovat tilanteen parantuvan.
– Kyllä ohjaajat hoitaa, Asp vakuuttelee.
Haaveiden täyttymys – "Tässä mä nyt oon"
Tyytyväinen mies istuu keittiön pöydällä. Hymy kuuluu luonnostaan hänen kasvoilleen, ja nyt hymy saa paistaa vapaasti vuoden jokaisena päivänä.
– Kato Jaana, tässä mä nyt oon, Asp toteaa monesti nauraen tapaamisen aikana.
Markoa vastapäätä istuukin Rinnekodin asiakkuusjohtaja Jaana Laaksonen. Molempien tie Rinnekodissa alkoi vuonna 2005. Laaksonenkaan ei voi muuta kuin hymyillä, niin pitkälle Asp on päässyt elämässä.
– Kokonaisuutena ei ole ihan tyypillisin, jos puhutaan kehitysvammaisen henkilön työ- tai asumispolusta. Markolla on ollut hirveän vahvat tavoitteet ja haaveet. Varmasti monella henkilöllä tulee mutkia matkalle, joutuu joskus ehkä palaamaan taaksepäin, sinne lähtöruutuun tai sitten menemään hitaampaa polkua, Laaksonen sanoo.
Oma koti on ollut Aspin unelmien täyttymys.
– Suurimpana haaveena oli päästä tähän asumaan. Tämä riittää minulle.
– Nyt on haaveena, että pääsen Jyväskylään ja hotellien vällyihin nukkumaan, Asp kertoo.
Aspin suunnitelmissa vierailla entisillä kotikulmillaan syksyllä Jyväskylässä. Hän aikoo lähteä matkalle yksin.
– Menen käymään äidin haudalla. Meinaan olla siellä yhden yön hotellissa. Olen tiedustellut jo hintoja, Asp kertoo hymy huulella.
– Ohjaaja sanoi minulle, että mene vain. Kyllä me luotetaan sinuun.