Kaksi vuotta sitten, vain puoli tuntia Jämijärven tuhoisan laskuvarjoturman jälkeen paikalle saapui Jämijärvellä itsekin asuva ylikonstaapeli Leo Leinonen.
– Kyllä siinä tunteet piti kurissa pitää ja fokus olla tutkimuksessa. Ikävä ja harvinainen onnettomuus, Leinonen muistelee nyt MTV Uutisille.

Laskuvarjohyppäjien kone oli syöksynyt maahan, ja kahdeksan hyppääjää oli saanut surmansa hetkessä.
– Sattumoisin ajoin eilen muistomerkin ohi ja pysähdyinkin siihen. Vuosi sitten pystytetty muistomerkki on iso kivipaasi, jossa on turmassa kuolleiden nimet ja ajankohta. Erittäin ikävä onnettomuus se oli tutkia, mutta ehkä 30 vuoden aikana on oppinut jo jotain. Empatiaa pitää olla, mutta fokus itse tutkimuksessa, miettii Leinonen MTV:n haastattelussa.
Muistopaasilla oli vuosi sitten omaisia ja kukkia lasketaan varmasti myös tänä vuonna.
– Toivottavasti kuitenkin kaikessa rauhassa saadaan olla, menen sinne varmaan itsekin.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Tuho oli totaalinen
Onnettomuuden uhrien joukossa ei ollut Leinosen omia tuttuja. Paikan päälle tultiin nopeasti.




