Kävimme vierailulla Uudessakaupungissa – tältä näyttää moderni autotehdas

Suomessa on yksi sarjatuotantoa tekevä autotehdas, ja samalla se on yksi Euroopan moderneimmista. Pääsimme kurkistamaan ja kuvaamaan tehtaan elämää.

Suomen autoteollisuus, niin hauskalta kuin se kuulostaakin, on elänyt viime aikoina nousun kautta. Tehdas eli hetken hiljaiseloa pienempien projektien parissa Porsche siirryttyä pois vuonna 2011, mutta pian jo vuonna 2013 tehtaalla aloitettiin Mercedeksen nykyisen A-sarjan tuotanto. Vuonna 2015 tehdas teki tuotantoennätyksensä lähettämällä maailmalle yli 70 000 tähtikeulaa.

Lisää iloisia uutisia kuultiin vuoden 2015 lopulla, kun Valmet Automotive ja Mercedes ilmoittivat yhteistyön laajentamisesta. Nyt sanoista on päästy tekoihin, ja tehtaalta rullaa A-sarjan rinnalla ulos myös GLC-katumaastureita. Tuotantoa on käynnistelty, mutta uuden linjan sisäänajossa menee luonnollisesti oma aikansa. A-sarjalaisesta poiketen tuotanto kattaa tällä hetkellä kaikki GLC:n voimalinjavariaatiot, mukaan lukien Mercedes-AMG brändin alta löytyvän GLC 43:n sekä GLC 300 ja GLC 300 4Matic, jotka eivät kuulu Suomen tuontiohjelmaan. Erilaisen korin vuoksi GLC Coupé ei kuulu Uudenkaupungin tuotantoon.

Suomalaisina saamme siis olla ylpeitä merkittävän autonvalmistajan lisätessä tuotantoaan Suomessa. Viimeisimmän laajennuksen vuoksi Uuteenkaupunkiin on rekrytty huomattava määrä uutta henkilökuntaa, ja vuoden 2018 alussa Valmet Automotive työllistää arviolta 3 500 henkilöä, mikä oikeuttaa samalla Suomen suurimman tehtaan titteliin.

Kasvun takaa löytyy monia tekijöitä. Valmet Automotive on toiminut vuosikymmeniä nimekkäiden toimijoiden kanssa, mikä on luonut hyvää mainetta. Tämän lisäksi tehdas osoitti autoalalla poikkeuksellista joustavuutta ja reagointikykyä perustaessaan A-sarjalle modernin tuotantolinjan noin vuoden aikana siten, että tuotanto päästiin aloittamaan elokuussa 2013. Normaalisti vastaaviin projekteihin kuluu aikaa helposti kaksi tai kolme vuotta.

Ripeästä reagoinnista huolimatta tuotannon laadusta ei ole tingitty missään vaiheessa. Osoituksena tästä ja kokonaisuudessaan hyvin sujuneesta yhteistyöstä Mercedes-Benz valitsi Valmet Automotiven parhaaksi yhteistyökumppanikseen vuonna 2016.

Myös uusi Mercedeksen GLC-katumaasturille tehty korikokoonpano pystytettiin ennätysajassa. Kyseessä on myös Euroopan mittakaavalla yksi moderneimmista koritehtaista, ja tällä hetkellä linjan automaatio on noin 95 prosenttia. Tuotantoa myös kehitetään jatkuvasti ja tähtäimessä on automatisoinnin nostaminen 98 prosenttiin. Linjalta löytyy myös Suomen suurimmat robotit, jotka kääntelevät auton kokonaisia koreja tarkoilla ja suorastaan tanssinomaisilla liikkeillä.

Valmiit korit jatkavat matkaa maalaamoon, jonka automaatioaste puolestaan on noin 80. Tämän jälkeen alkaa käsityö. Ensimmäisenä maalatuista koreista poistetaan ovet sisätöiden helpottamiseksi. Kaikki varsinainen asennustyö tehdään käsin, jolloin asentajalla on mahdollisuus huomata ja raportoida virheistä välittömästi. Tämän alueen ansiota on siis Valmet Automotiven viime aikaiset massiiviset rekrykampanjat. Esimerkikksi tammi-maaliskuun kampanjan tuloksena Valmet Automotive vastaanotti 2370 hakemusta, joista valitaan 500 uutta autonrakentajankoulutukseen pääsevää.

Viimein lukuisten eri pisteiden jälkeen linjalta putkahtaa maailmaan uusi auto. Kokonaisuudessaan aikaa korin valmistuksen aloituksesta auton lopputarkistukseen kuluu noin kolme päivää. Jos autoja tuotettaisiin 70 000 kappaleen vuositahtia kahdessa kahdeksan tunnin työvuorossa vuoden jokaisena päivänä, tämä tarkottaisi keskimäärin noin 12 auton valmistumista joka tunti.

Valmet ei kuitenkaan tyydy tähän. Kunhan GLC:n tuotanto pääsee kunnolla käyntiin tehtaalla tullaan siirtymään kolmeen vuoroon. Kasvanut työntekijämäärä ja kahden auton valmistaminen rinnakkain kasvattavat luonnollisesti tuotantoa, ja Valmet Automotive tähtääkin uuteen tuotantoennätykseen jo tänä vuonna.

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat