Influenssan ja koronaviruksen oireet ovat samankaltaisia, mikä tekee tautien sekoittamisesta helppoa.
Tänä talvena perinteinen kausi-influenssa on jäänyt ainakin jonkin verran koronavirusepidemian uutisoinnin jalkoihin.
Pelkästään koronavirusepidemiaa tästä ei voi syyttää, vaan taustalla on myös ainakin toistaiseksi poikkeuksellisen kevyt influenssakausi.
– Epidemian eteneminen on ollut hidasta. Viime talvikin oli aika laimea, mutta nyt mennään vielä alhaisemmalla tasolla. Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa influenssakäyntejä on ollut viime viikon aikana runsaasti, mutta muualla on ollut hieman rauhallisempaa, kertoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.
Ikonen huomauttaa, että influenssakäynti ei vielä tarkoita, että henkilöllä olisi varmistettu influenssatartunta, vaan kyse on influenssan kaltaisen taudin vuoksi tehdystä terveyskeskuskäynnistä.
Lue myös: Influenssa johtaa joka vuosi 500 henkilön kuolemaan – epidemia alkanut nyt normaalia myöhemmin, kannattaako rokote vielä ottaa?
Terveyskirjaston mukaan tavallisina vuosina influenssaan sairastuu noin 10 prosenttia väestöstä 6–8 viikon aallon aikana. Jos influenssaan sairastuu tavallista suurempi osa väestöstä ja oireet ovat normaalia kovempia, puhutaan pandemiasta. Viimeksi influenssapandemia koettiin talvella 2009–2010. Kyseinen pandemia tunnetaan paremmin nimellä sikainfluenssa. Sikainfluenssaan kuoli tuolloin 44 suomalaista.
