Kaupan ikärajavalvonta: Nyt tarkkaillaan pukeutumista ja käytöstä

Kaupoissa on otettu tyytyväisinä vastaan alkoholi- ja tupakkatuotteiden hankintaan liittyvät ikärajavalvonnan ohjeistukset.

Alkoholia, tupakkaa tai tupakointivälineita ostavan ikä tarkastetaan tästä päivästä alkaen aina, jos asiakas vaikuttaa alle 30-vuotiaalta. Tähän saakka ikäraja on ollut 23 vuotta.

Kaupan edustajat haluavat näin ehkäistä alkoholin ja tupakan myyntiä alaikäisille.

Marketpäällikkö Tony Sandberg S-Market Vaasanhallista kertoo myymälänsä ottaneen uuden ohjeistuksen käyttöön jo syksyllä. Kokemukset ovat olleet positiivisia.

– Kyllä tämä on ihan hyvin sujunut. Meillä tarkastetaan paljon asiakkaiden henkilöpapereita kassoilla. Seuraamme lukumääriä viikottain, sillä meillä on erittäin vilkas kauppapaikka, toteaa Sandberg MTV3 Uutisille.

Sandbergin mukaan myyjät ovat allekirjoittaneet sitoutumislomakkeet, joissa jokainen omalta osaltaan varmistaa, että alle 30-vuotiaalta vaikuttavalta henkilöltä on velvollisuus tarkistaa henkilöllisyyspaperit alkoholi- ja tupakkaostosten yhteydessä. Lisäksi myyjille annetaan asiassa yleistä opastusta.

Myyjä tarkkailee mm. asiakkaan pukeutumista, käyttäytymistä ja yleistä olemusta arvioidessaan tarvetta henkilöpaperien kysymiselle.

Sandberg myöntää, että on vaikea asettaa selvää rajaa, minkälaisilta henkilöiltä henkilöpapereilta tiedustellaan. Jokainen kun näkee asiat hieman eri tavalla. Sandberg kommentoi, että juuri tämän takia ikärajaa on haluttu nostaa.

– Näin iän kysymisen kynnys on matalampi. On helpompi erottaa onko ostaja alle kolmekymppinen vai kaksikymppinen vai selkeästi jo neljäkymmentä vuotta täyttänyt kuitenkin.

Nuoret, ottakaa paperit jo esiin

Sandberg ei pelkää, että uusi ohjeistus tulisi ruuhkauttamaan kassoja. Nuorilta näyttävien asiakkaiden voisi olla kuitenkin hyvä valmistautua henkilöpapereiden näyttämiseen, mikäli he ovat hankkimassa tupakkaa tai alkoholia.

Aluemyyntijohtaja Pirjo Tiainen Suomen Lähikaupasta toteaa, että henkilöpapereita tullaan jatkossa kysymään selkeästi aiempaa matalammalla kynnyksellä.

– Siitä on lähdetty, että kysytään mieluummin enemmän kuin vähemmän eikä haittaa vaikka ikää olisi yli kolmekymmentä vuottakin. Tärkeintä on, että kynnys kysyä henkilöpapereita madaltuu, Tiainen toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat