Kaukolämmön hinta nousee rajusti

Kaukolämmön hinta nousee, koska sen tuottamisessa käytetyn maakaasun hinta nousee jyrkästi. Vuoden alussa voimaan tulevan tariffin mukaan maakaasun hinta on sidottu yhä tiiviimmin öljyn hintaan.

Kaksi ja puoli miljoonaa kaukolämmitystalossa asuvaa suomalaista saa varautua ensi vuonna yhtiövastikkeiden ja vuokrien korotuksiin.

Noin 80-neliöisen asunnon lämmityskulut nousevat neljästä viiteen euroa kuukaudessa eli vuodessa lämmitykseen kuluu 60 euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Kaukolämpö on Suomen yleisin lämmitystapa, sillä lämpiää puolet rivitaloista ja suurin osa kerrostaloista.

Asiantuntija Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry:stä sanoo, että kaukolämmön hinnannousu johtuu maakaasun hinnankehityksestä.

Maakaasua tuo maahan ainoana yhtiönä Gasum, joka muuttaa tariffirakennettaan vuodenvaihteessa.

- Vuoden alussa voimaan tulevan tariffin mukaan maakaasun hinta on sidottu 55-prosenttisesti öljyn hintaan. Eli öljyn hintamuutos vaikuttaa 55 prosenttia kaasun hintaan, Tiitinen kertoo.

Hän huomauttaa, että maakaasun hinta on myös noussut rajusti koko syksyn.

Eniten korotus koskee tavallisia kerrostalo- ja rivitaloasukkaita, jotka käyttävät kaukolämpöä. Teollisuus käyttää suoraan maakaasua omiin prosesseihinsa kuten höyryntuotantoon.

Maakaasun hinnannousu näkyy etenkin sellaisilla paikkakunnilla, jotka tuottavat kaukolämpöä pääsääntöisesti maakaasulla.

Korotushaitari venyy eri paikkakunnilla

Maakaasua käytetään kaukolämmön pääasiallisena polttoaineena 25 paikkakunnalla. Yli kymmenellä paikkakunnalla sen rinnalla käytetään myös muita polttoaineita.

Kaukolämmön hinnankorotukset vaihtelevat sen mukaan, kuinka suuri maakaasun osuus on kaukolämmön tuotannosta. Hinnankorotusten haitari venyy reilusta viidestä prosentista yli kahteenkymmeneen.

- Helsinki, Espoo ja Vantaa käyttävät kivihiiltä ja maakaasua vaihtoehtoisina polttoaineina. Niiden osuus on noin puolet ja puolet, joten toisen polttoaineen hinnan noustessa ne voivat siirtyä kustannuksiltaan edullisempaan, Tiitinen sanoo.

Orimattila tuottaa kaiken kaukolämmön maakaasulla, joten silloin korotus on suurempi ja se siirtyy täysimääräisenä kaukolämmön hintaan.

Tampereen kaupungin sähkölaitos ilmoitti jo viime kuun puolivälissä, että kaukolämmön hinta nousee vuodenvaihteessa yli kymmenen prosenttia.

Kaukolämmön keskihinta oli viime vuonna 3,89 senttiä kilowattitunnilta. Tiitinen arvioi, että tämän vuoden keskihinta nousee viimevuotiseen verrattuna neljästä viiteen prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat