Katujengien välistä kostokierrettä puidaan oikeudessa: "Jos tapahtumaa ei olisi peruutettu, olisi käsittelyssä vakavia väkivaltarikoksia"
Helsinkiläisjengin johtohahmoina pidetyille kahdelle miehelle vaaditaan seitsemän ja kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksia.
Espoolaisen ja helsinkiläisen katujengin välistä väkivaltaista kostokierrettä puidaan taas tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Käsittelyn piti jo loppua, mutta se on venynyt alkuperäisestä aikataulustaan.
Oikeudessa jatkuu ravintola Kaivohuoneelle väitetysti suunnitellun iskun käsittely. Helsinkiläisjengi aikoi syyttäjän mukaan tunkeutua tapahtumaan Kaivohuoneella kostaakseen väkivaltaisesti espoolaisjengin aiempia tekoja.
Jengin suunnitelmissa oli syyttäjän mukaan tunkeutua ravintolaan mukanaan teräaseita ja ainakin yksi ampuma-ase.
– Jos tapahtumaa ei olisi Kaivohuoneella peruutettu, meillä olisi tässä käsittelyssä erilaisia vakavia väkivaltarikoksia. Tilanne on lokakuun alussa ollut jengien välinen sota, sanoi syyttäjä Perttu Könönen oikeudenkäynnissä aiemmin huhtikuussa.
Helsinkiläisjengin johtohahmoina pidetyille kahdelle miehelle syyttäjä vaatii seitsemän ja kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksia. Toinen johtohahmona pidetyistä on sosiaalisessa mediassa aktiivinen räppäri Milan Jaff, 22. Hänellä on esimerkiksi kuvapalvelu Instagramissa yli 110 000 seuraajaa, ja Youtubessa hänen videoitaan on katsottu yli 1,7 miljoonaa kertaa. STT kertoo syytetyn nimen jo tässä vaiheessa, koska hän on tunnettu julkisuudessa.
Juttukokonaisuudessa on syytettyjä ja syytekohtia pitkälti yli toistakymmentä. Syytteissä kuvatut tapahtumat ajoittuvat viime vuoden kesään ja syksyyn.
Syyttäjän mukaan jengit ovat järjestäytyneitä rikollisryhmiä
Syyttäjä on jatkuvasti oikeudenkäynnin aikana rinnastanut kyseessä olevat katujengit järjestäytyneisiin rikollisryhmiin. Syyttäjän mukaan myös poliisi on katsonut esitutkinnassaan, että kyseessä on järjestäytynyt rikollisuus.
– Katujengit ovat nyt saapuneet Suomeenkin. Mielestäni tähän on syytä herätä muidenkin kuin oikeusviranomaisten, syyttäjä Könönen sanoi oikeudessa aiemmin.
Syyttäjän mukaan sosiaalisella medialla on tärkeä rooli käsiteltävässä asiassa. Siellä on muun muassa jaettu videoita epäillyistä rikoksista.
Isossa roolissa on syyttäjän mukaan lisäksi gangsta rap -musiikki, jota myös Jaff on tehnyt. Jengit ovat syyttäjän mukaan esimerkiksi nokitelleet toisilleen kappaleiden sanoituksilla. Myös artisti, jonka oli tarkoitus esiintyä ravintola Kaivohuoneella, on käsitellyt jengien välistä väkivaltaa musiikissaan.
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää